Ola Svensson Superstar

Stefan Berg:
Ola Svensson Superstar (Ruotsi, 2009)
57 min. - ruotsi - englanninkielinen tekstitys

Ola Salo on uransa huipulla. Hän on tähti kotimaassaan. Tuhatpäinen yleisö laulaa hänen kirjoittamiaan lauluja, unelma osallistumisesta Euroviisuihin on toteutunut ja hänen ajatuksiaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksista kuunnellaan. Väärinymmärretyn smålantilaispojan haaveet ovat toteutuneet. The Ark on supersuosittu Ruotsissa ja naapurimaissakin yleisön reaktiot ovat fanaattisia. Laulaja on kuitenkin tyytymätön elämäänsä. Glamtähden ja Ruotsin virallisen biseksuaalin rooli, jonka hän on luonut itselleen, on alkanut kiristää. Ola Svensson haluaa ulos rocktähti Salon tiukan hapsupuvun alta. On aika vaihtaa roolia. On aika ryhtyä Jeesukseksi.

Stefan Bergin ohjaama dokumentti Ola Svensson Superstar on kuvaus The Ark -yhtyeen laulajan elämästä. Kahden kuvausvuoden aikana Berg tavoitti ruotsalaisen supertähden uransa suurimman identiteettikriisin partaalta. Ola Salo tuntee itsensä imagonsa vangiksi ja haluaa kokeilla jotain uutta. Hän suostuu esittämään pääroolia Jesus Christ Superstar -musikaalissa, antaa partansa kasvaa ja heittäytyy kohti uutta vaihetta elämässään. Mutta mitä tapahtuu kun viimeinen esitys on ohi ja ristiltä pitää laskeutua? Laulaja ei halua Jeesuksen tapaan kuolla yleisön vuoksi. Ola ei halua olla enää Ola Salo, eikä edes Ola Jesus. Onko aika Ola Svenssonille?

Ola Svensson Superstar on intiimi kuvaus The Ark -laulajan matkasta omaksi itsekseen.



Katso myös:

» Matt Wolf: Wild Combination: A Portrait of Arthur Russell
» Bahman Ghobadi: No One Knows About Persian Cats
» Ryan Page, Christopher Pomerenke: Blood into Wine
» Matt Wolf: Wild Combination: A Portrait of Arthur Russell
» Bahman Ghobadi: No One Knows About Persian Cats
» Ryan Page, Christopher Pomerenke: Blood into Wine


« takaisin

Ola Svensson Superstar

Ola Svensson Superstar

Pe 19.11.2010 19:30 Tapio 4