Rokumentti Rock Film Festival 17.–21.11.2010

Rokumentti jälleen marraskuussa 2010.


Erikoista meininkiä elokuvateatterissa

27.05.2010

Lauantaina 29.5. Joensuun elokuvateatterikeskus Tapiossa tapahtuu ihmeellisiä. Fashion Goes to Movies -show tuo Tapion teatterisaliin muotia ja tanssia ja siinä sivussa esitellään myös tulevan kesän elokuvauutuuksia. Näytillä ovat Cat Peoplen tanssijat, Craze-mallitoimiston mallit sekä breaktanssin mestari Ivan Ubaldo Meksikosta. Tanssin ja naiskauneuden voimin esitellään tulevia Streetdance 3D ja Sinkkuelämää 2 -elokuvia. Näytökset ovat Tapiossa klo 12:00, 14:00 ja 16:00. Näytöksen kesto on noin 40 min ja liput maksavat 5 euroa. Lisää tietoa Savon Kinojen sivuilla

Melkoinen meininki meneillään!


Palkittu ydinjäte-dokumentti Pakkahuoneella

05.05.2010

Lauantaina 8.5. esitetään Joensuun Pakkahuoneella palkittu tanskalaisdokumentti Into Eternity. Suomen ydinjätteen loppusijoituspaikasta – Olkiluotoon rakennettavasta ONKALOsta – kertova elokuva herättää runsaasti kysymyksiä ja melko epämiellyttäviäkin tunteita. ONKALOn on tarkoitus kestää satatuhatta vuotta, voiko niin pitkää aikaa hahmottaa? Millainen rotu avaa lopulta kielletyn sarkofagin?

Esityksen jälkeen yleisölle järjestetään keskustelutilaisuus, jossa paikalla ovat kaupunginvaltuutettu Riitta Myller ja vihreiden edustaja Jussi Airaksinen.

Into Eternity lauantaina 8.5. klo 13:00 Joensuun Pakkahuoneella. www.ikuisuuteen.info


Voita ilmaislippu Reindeerspotting-dokumentin näytökseen

27.04.2010

Joensuulaisilla on oiva mahdollisuus voittaa ilmaislippu kohudokumentti Reindeerspottingin Joensuun esityksiin. Elokuvan tuottajat jakavat viisi ilmaislippua elokuvateatterikeskus Tapiossa näytöksiin. Lipun voit saada yksinkertaisesti lähettämällä sähköpostiviestin osoitteeseen petri (at) ilosaarirock.fi ja perustelemalla miksi juuri sinun pitää nähdä elokuva ilmaiseksi. Voittaneille ilmoitetaan maanantaina 3.5.

Reindeerspotting on Joonas Neuvosen ohjaama ja joensuulaislähtöisen Oskari Hutun tuottama dokumenttielokuva rovaniemeläisistä huumeidenkäyttäjistä. Elokuva on herättänyt voimakasta keskustelua Valtion elokuvatarkastamon määrätessä sen ikärajaksi K-18. Elokuvan on nähnyt teattereissa jo yli kolmekymmentätuhatta ihmistä. Reindeerspotting saapuu Joensuun ensi-iltaan lauantaina 1.5. Ensi-iltaa juhlitaan Kemmurun tahdittamana vappuaaton Kellarin klubilla.

Kaikki täysi-ikäiset, menkää katsomaan tämä elokuva!


Tapiossa tapahtuu: Ghost of Cinemare ja Elokuvakerho X Goes Tapio

13.04.2010

Elokuvateatterikeskus Tapiossa järjestetään lauantain vastaisena yönä (16.-17.4.) Ghost of Cinemare -elokuvatapahtuma, joka on jatkoa marraskuiselle kauhuelokuvayölle. Suuren kysynnän vuoksi koko yön kestäväksi laajentunut tapahtuma tuo kankaalle kuusi hyytävää elokuvaa, joista tuorein on ennakkoesityksessä oleva Valhalla Rising (Suomen ensi-ilta 30.4.). Cinemaren elokuvat esitetään perinteisesti keskellä yötä joten kaikki yökyöpelit ja aamuvirkut paikalle mars! www.cinemare.net

Teatteri Montussa viihtynyt Elokuvakerho X jatkaa toimintaansa elokuvateatterikeskus Tapiossa, joka on mahtavampi homma. Kerhon kevätkaudella nähdään mm. Lars von Trierin Antichrist, Jim Jarmuschin The Limits of Control ja scifi-draama Tie. Liput näytöksiin ovat edukkaat ja kustakin elokuvasta tarjotaan kolme esitystä. Ohjelma ja aikataulu löytyvät Savon Kivojen verkkosivuilta.

Hyviä elokuvia olisi taas tarjolla joten teatteriin siitä aurinkoa palvomasta!


Rokumentti kiittää ja kumartaa!

16.11.2009

Rokumentti saatiin kunnialla päätökseen. Ihanuutta, parhautta, komeutta! Viisi päivää seksiä, päihteitä ja rokkenrollia ja eipä olisi voinut paremmin mennä. Kiitos kaikille elokuvavieraille ja keikoilla bailanneille. Aivan täyttä mahtavuutta ja ensi vuonna uudelleen!

Voe että!


Viimeistä viedään

15.11.2009

Rokumentin viimeinen päivä käynnistyy kesäisissä merkeissä. Keskellä talvea on mahdollista päästää päivänsäde sydämeen, kun Tapiossa esitetään klassikkoelokuva Hair kello 13:30. Loppupäivä etenee pitkälti musiikin merkeissä, ohjelmassa on jazzia (Sketches of North), folkia (Strengin puutarhassa) sekä pienimuotoisempaa musisointia (Elävänä: Eero Raittinen & Jarkka Rissanen, Elävänä: Pirjo Bergström). Viiden päivän festivaaliputken päättää itseoikeutetusti loistava kitaristielokuva It Might Get Loud.

Elokuvasunnuntaita viettämään siis!


Neljäs päivä käynnissä

14.11.2009

Rokumentin neljäs päivä on täydessä käynnissä. Eilinen eteni loppuunmyydyissä merkeissä sillä muutaman elokuvanäytöksen lisäksi Abduktion tähdittämä Nomadi-klubi myytiin loppuun. Perjantai-iltana esitetty 9 to 5: Days in Porn-elokuva sai innokkaimmat katselijat jopa kuhertelemaan Tapion penkeillä. Tämähän sopii festivaalin teemaan. Nähtäväksi jää mitä lauantai tuo tullessan...


Pornoperjantai!

13.11.2009

Rokumentin kolmas päivä käynnistyi vauhdikkaasti kun väki rynni kuuntelemaan suurta suomalaista seksikeskustelua. Heikki Soinin johdolla käytävässä keskustelussa Rakel Liekki, Minni Siren, Maiju Parviainen ja Markku Heikkinen päivittävät tietoutta seksibisneksestä. Illemmalla seksin pariin päästään elokuvissa American Swing (16:00), Poikien bisnes (19:45) ja 9 to 5: Days in Porn (21:45).

Häpeilyt narikkaan ja elokuviin!


Päivä numero kaksi

12.11.2009

Rokumentti käynnistyi komeasti eilissäpäivänä. Suuri suomalainen keikkakeskustelu keräsi Tapioon runsaan yleisön kuuntelemaan Jouni Hynysen, Eero Raittisen ja Janne Tammisen muistoja keikkaelämästä. Suomen ensi-illassa esitetty avajaiselokuva Berlin Calling oli yleisöpalautteen mukaan "erittäin viihdyttävä, mutta ajatuksia herättävä".

Tänään Rokumenttia vietetään elokuvien ja kauhelokuvamusiikin parissa. Päivän kohokohtia ovat elokuvat Suffering and Smiling sekä Flick, joissa paikalla ovat elokuvien ohjaajat. Kaupunginorkesterin kauhuelokuvakonserttiin on vielä muutamia lippuja jäljellä, joten ostoksille hus!


Toinen päivä loppusuoralla

12.11.2009

Päivä numero kaksi on onnellisesti loppusuoralla. Päivän viimeinen elokuva on pyörimässä ja elokuvan ohjaajat sekä heidän kadoksissa olleet matkatavarat ovat saapuneet Joensuuhun. Jos et itse pääse paikalle tai haluat kerrata päivän tapahtumia, käy tutustumassa netti TV!:n ja verkkotoimituksen juttuihin ja kuviin.


No nyt se sitten alkaa!

11.11.2009

Rokumentti käynnistyy tänään. Ja jo on aikakin. Ensimmäisenä ohjelmanumerona Tapiossa keskustellaan keikkailusta, kun Jouni Hynynen, Eero Raittinen, Janne Tamminen ja Vesa Kontiainen kokoontuvat Tapion ykkössaliin Suuren suomalaisen keikkakeskustelun merkeissä. Seminaari alkaa kello 13:00. Tilaisuus on maksuton joten paikalle hep.

Ensimmäisenä Rokumentti-elokuvana nähdään Slingshot Hip Hop, joka alkaa kello 16:45 Tapion salissa 4. Varsinaisena avajaiselokuvana esitetään saksalainen mahtavuus Berlin Calling. Ja tätä lystiähän kestää viisi päivää!


NettiTV:ssä vaikka mitä!

06.11.2009

Käykäähän vilasemassa tuota oikealla löytyvää Rokumentin NettiTV:tä. Sieltä löytyy Leffaliiteri-niminen makasiiniohjelma kaikenlaisista kiinnostavista aiheista kuten kääntämisestä ja seksistä. Menoksi hep!


Rokumentin leffoja YleX Areenassa!

30.10.2009

YleX Areena esittää Rokumentin leffoja vuosien varrelta 4.11. alkaen. Käykääpäs tutustumassa tuotoksiin täällä.


Tässäpä tämä, olkaapa hyvät!

22.10.2009

Rokumentin ohjelma on valmis. Ja hieno. Hittolainen soikoon. Yli neljäkymmentä elokuvaa, aimo kasa Oscar-voittajia, parisenkymmentä kokoonpanoa keikalla ja Jouni Hynynen tenttaamassa Eero Raittista. Johan siinä on viidelle päivälle nähtävää ja kuultavaa.

Rokumentin avaa Hannes Stöhrin lämmin huumedraama Berlin Calling ja päättää David Guggenheimin loistava kitaristidokumentti It Might Get Loud. Väliin mahtuu holtiton kasa elokuvia seksistä, päihteistä, hevistä, hip hopista, tanssista ja paremmasta maailmasta. Elokuviin sopii tutustua ohjelma-sivulla. Seminaareja järjestetään kolme. Puhumassa Rakel Liekki, Jouni Hynynen, Eero Raittinen, Janne Tamminen, Tomi Saarinen, Juha Kyyrö ja ties ketä muita. Lisää seminaarit-sivulla. Keikkoja on taas vaikka kuinka, niitä sopii ihmetellä live-sivulla.

Rokumentti alkaa keskiviikkona 11.11. Tutustukaa ohjelmistoon ja hoitakaa liput ajoissa, saleissa on tilaa rajatusti. Lipunmyynti käynnistyy elokuvateatterikeskus Tapiossa maanantaina 26.10.

Eipä!


Osallistu kilpailuun ja voita Rokumenttilippuja!

08.10.2009

Voita Rokumenttilippuja ja -tuotteita Karjalaisen kilpailussa. Kilpailun löydät
täältä.


Teemaohjelmisto julki!

06.10.2009

Ensimmäinen osa Rokumentin julkistetusta elokuvaohjelmistosta käsittelee seksiä ja päihteitä. Elokuvissa paneudutaan seksuaalisen vallankumouksen vaikutuksiin, nähdään vilauksia pornoteollisuudesta sekä sukelletaan päihteiden värittämään arkeen. Ohjelmistossa kriittinen kyseenalaistavuus yhdistyy aitoihin tarinoihin ja todellisuudelta maistuvaan elämään.

Pornoteollisuutta käsitellään elokuvissa 9to5: Days in Porn sekä Poikien bisnes. Seksuaalisen vallankumouksen ajan arkistojen aarteisiin sukelletaan dokumenteissa American Swing ja The Cockettes. Sissyboy tarjoaa palan nykyaikaista sukupuolirooleilla leikittelyä ja K11 - Confessions of a Sex Tourist paljastaa hirvittävän todellisuuden kaukomatkailun taustalta.

Päihde-elokuvien kruunaamattomana kuninkaana esitetään kenties maailman legendaarisimmasta sekopäästä kertova Gonzo: Life and Times of Dr. Hunter S. Thompson. Heroinistien arkeen tutustutaan Oscar-voittaja Steven Okazakin rajun pysäyttävässä Black Tar Heroin-seurantadokumentissa. Agile Mobile Hostile-elokuvassa R&B-laulaja Andre Williams kertoo esimerkillään päihteiden vaaroista Hairin huolehtiessa klassisesta hippiosastosta.

Seksiteollisuutta käsitellään elokuvien ohella myös Rokumentin suuressa suomalaisessa pornokeskustelussa, jossa ääneen pääsevät Rakel Liekki, Markku Heikkinen, Minni Siren ja Maiju Parviainen.

Esittelyt julkaistuista elokuvista löytyvät ohjelmisto-sivulta.


Rokumentin avajaiselokuva julki

17.09.2009

Viidennen Rokumentin avajaiselokuvaksi on valittu saksalaisen Hans Stoehrin draamaelokuva Berlin Calling, jonka pääosassa loistaa kansainvälisesti tunnettu DJ Paul Kalkbrenner. Berlin Calling on Berliinin klubiskeneen sijoittuva tragikomedia, joka on saavuttanut suuren suosion Keski-Euroopan elokuvateattereissa ja kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla. Rokumentin esitys on elokuvan Suomen ensi-ilta.

Juhlavuoden kunniaksi Rokumentissa järjestetään myös kauhuelokuvamusiikkikonsertti yhteistyössä Joensuun kaupunginorkesterin kanssa. Konsertin jälkeen esitetään Suomen ensi-illassa rock'n'roll-henkinen kauhuelokuva Flick.

Tarkemmat esittelyt näistä elokuvista löydän ohjelmasivulta.


Seksiä ja päihteitä valkokankaalla!

16.07.2009

Klikkaa Marraskuussa 2009 on jo viidennen Rokumentti-rockelokuvafestivaalin vuoro. Juhlavuoden kunniaksi festaria vietetään peräti viisipäiväisenä, kinkereiden jatkuessa aina keskiviikosta sunnuntaihin asti. Rokumentti järjestetään 11.–15.11.2009.

Vuoden teeman mukaisesti Rokumentin elokuvat pitävät sisällään "Seksiä, päihteitä ja rokkenrollia". Elokuvaohjelmistossa sukelletaan neljäkymmentä vuotta taaksepäin ja fiilistellään kultaisen kuusikymmenluvun huumaavissa tunnelmissa.

1960-luku oli mieltäavartavaa aikaa; seksuaalisuus kohosi sänkykammareiden kätköistä päivänvaloon, ihmiset laajensivat tajuntaansa kemikaaleilla ja alati uusia muotoja kehittävä populaarimusiikki veti väen juhlimaan. Paluuta ei enää ollut. Asenteiden avartumisen varjopuolena vuosikymmen valoi kuitenkin myös perustukset nykyisenlaiselle pornoteollisuudelle ja synnytti epidemian lailla maailmalle levinneen huumeongelman.

Rokumentin vuoden 2009 ohjelmistossa ihmetellään 1960-luvun vaihteen vallankumouksen vaikutuksia rockmusiikkiin, populaarikulttuuriin ja elämään yleensäkin. Ja siinä sivussa koetaan tietenkin myös mahtavia rokkidokkarielämyksiä!


Lyhytelokuvakilpailun voittajat palkittiin Rokumentissa

18.11.2008

Joensuun monet kasvot on lyhytelokuva- ja dokumenttielokuvakilpailu, jonka Joensuun kaupunki on järjestänyt 160:n juhlavuotensa kunniaksi vuonna 2008. Voittajat palkittiin Rokumentin yhteydessä. Töiden yleistä tasoa raati luonnehti kohtalaiseksi. Teoksista ei kuitenkaan noussut esiin sellaista helmeä, joka raadin näkemyksen perusteella olisi ansainnut 5 000 € suuruisen ensimmäisen palkinnon. Siksi kilpailussa jaetaan 1000 € suuruinen ensimmäinen tunnustuspalkinto sekä kaksi 500 € suuruista toista tunnustuspalkintoa.

Jaettu II Tunnustuspalkinto (500 €)
Tekijä Ilmari Jokinen (s. 1926), teoksen nimi Joensuu.

Jaettu II Tunnustuspalkinto (500 €)
Tekijä Jussi Sinkkonen (s. 1983), teoksen nimi Ei oo helppoo/on vaikeeta.

I Tunnustuspalkinto (1 000 €)


Toppo Koposelle myönnettiin Joensuun Popmuusikot ry:n kunniapalkinto

18.11.2008

Joensuun Popmuusikot ry palkitsi Rokumentin yhteydessä Kumikameli ja Eläkeläiset -yhtyeen keulahahmon Toppo Koposen kunniapalkinnolla. Perusteena palkinnolle kerrotaan, että Koponen on tehnyt mittavan työn pohjoiskarjalaisen popmusiikin hyväksi, tuonut musiikillaan maakuntaa esille ja toiminut esikuvana nuoremmille aloitteleville muusikoille ja yhtyeille. Monessa ryhmässä mukana vaikuttaneen Koposen kädenjälki on ulottunut Suomen lisäksi varsinkin Keski-Eurooppaan. Palkinto myönnettiin Toppo Koposelle Joensuu Areenalla pidetyn konsertin yhteydessä ennen Kumikameli -yhtyeen keikkaa. Aikaisemmin samainen palkinto on myönnetty Jaakko Tepolle.


Steven Okazaki: Black Tar Heroin
Steven Okazaki: Black Tar Heroin


Festarielämää

Rokumentti NettiTV - Avaa ja nauti

Osallistu kyselyyn

Osallistu Rokumentti-aiheiseen kyselyyn ja voita lippu ensi kesän Ilosaarirockiin.

Tule mukaan!

Osallistu Rokumentti-rockelokuvafestivaalin tekemiseen ja tarjoa omaa elokuvaasi ohjelmistoomme – oli kyseessä sitten rockiin liittyvä fiktio tai dokumentti, musiikkivideo tai lyhytelokuva. Ota yhteyttä mediarokumentti.com ja kerro työstäsi lisää. Uskalla tarjota, olemme avomielisiä.

Edellisten vuosien Rokumenttien sivut löydät täältä:
Rokumentti 2008 »
Rokumentti 2007 »
Rokumentti 2006 »
Rokumentti 2005 »


klik klik

klik klik

klik klik