Rokumentti 2008 – Festarielämää


Loppuhuipennus

16.11.2008 18:19

Sunnuntai-iltapäivä alkaa pimentyä illaksi ja kohta Rokumentin viimeistä viedään. Emir Kusturican Maradona alkaa pyöriä puoli seitsemän. Verkkotoimitus tavoitti vielä Rokumentin tuottaja Petri Variksen ja Katri Kilpiän Tapion käytävillä.

"Tunnelmat ovat mahtavat. Ja What we do is secret oli upea henkilökohtainen lopetus festivaalille, koska en ehdi katsomaan viimeistä elokuvaa." toteaa Petri Varis. Myös Katrin festivaali on sujunut hienosti, mutta vielä viimeinen toive olisi: "Jos Maradonan saisi vielä täyteen. Muutama paikka sinne näyttäisi vielä olevan."

Verkkotoimituksen väki on ainakin menossa, joten on aika pistää pillit pussiin, koneet kiinni ja kamerat piiloon. Verkkotoimitus kiittää ja kumartaa. Ensi vuonna uudestaan!


Sari Peltosella oli hetki aikaa Verkkotoimitukselle

16.11.2008 16:31

Verkkotoimitus yhytti lauantaina kiireisen Sari Peltosen, elokuvateatteri Tapion ja yhden Savon Kinot oy:n omistajista. Rokumentin kannalta elokuvateatteri Tapio on ollut keskeisessä roolissa jo vuodesta 2005 asti. Peltonen kertoi töidensä ohessa, että elokuvafestivaali on ollut luonnollinen osa digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämisprojektia."Tapion salit ovat olleet keskeinen näyttämö Rokumentin ohjaajille tuoda esille ja suuren yleisön tietoisuuteen erilaista elokuvakulttuuria."

Sari Peltonen on erittäin tyytyväinen Rokumentin väen kanssa tehtyyn yhteistyöhön. Lauantain kohokohdaksi hän itse poimi Tapion Sali 2 esiintyneen Ilkka Alangon keikan. Hänestä oli hienoa Ilkka valitsi soolouransa starttipaikaksi saman Tapion salin kuin veljensä Ismo 1990-luvulla. Peltonen oli seuraamassa aikanaan myös Ismo Alangon debyyttiä.

Verkkotoimitus


Born in 69!

16.11.2008 16:25

Punk ei ole kuollut, eikä se kuole. Piste. Verkkotoimitus sukelsi kirjaimellisesti pintaa syvemmälle teatteriklubin kellariin Summaklubille tutkailemaan aitoa kulttuuria. Nimittäin alakulttuuria.. . Sitä, joka tekee asiat juuri niin kuin itse haluaa eikä matele massin talutusnuorassa. Kuten suuren Amerikan maan suuri sankari, edesmennyt totuuden torvi Bill Hicks asian kaunopuheisesti ilmaisi: "Play from your fucking heart!!!"

Illan tarjonta kattoi tuhdin annoksen kotimaan rankinta ääni-ilmaisua. Mullets’n Bullets, Joensuun omat takatukat aloitti karkelot omalla, erikoisella huumorilla maustetulla tuuttauksellaan. Ja sehän toimi kuin alkoholistin maksa: nopeasti ja varmasti! (Edellinen riippuu tietty viinan määrästä.) Verkkotoimitus epäilee, että joskus näiden herrojen tapauksessa aamulla saattaa vielä puhalluksessa mittarin viisari heilahtaa.

Seuraavaksi klubin massiiviselle lavalle astui yksi tiukimmista hc-pumpuista pohjolassa, Aivolävistys. Jos edellä mainitut takatukat edustavat punk rockin "party"-osastoa, Aivolävistys voidaan luokitella (jos joku jostain luokituksista mitään välittää) sinne "kantaaottavaan" osastoon. Vai mitä sanotte tästä lyriikasta: "Leikitäänkö rauhaa? Ettei sopis kukaan, ettei oltais niin kuin lampaat, ettei mentäis siihen mukaan. Leikitäänkö rauhaa? Ei ainuttakaan sotilasta, lehtikuvaa, jossa äiti hautaa omaa sotalasta". Verkkotoimitus on hyvin vakuuttunut bändin taidoista ja asenteesta, ja neuvookin nyt kaikkia ihmisiä tutustumaan tämän ryhmän edesottamuksiin. Heti!

Mahtavan illan päätti varsinainen paholaisen friikkisirkus. Punk/psychobilly/trash-sekoitusta veivaava, kahden miehen Black Magic Six laittoi koko Summaklubin yleisön tanssijalan vipattamaan. Teatteriklubin lattia oli täysi vapaasti itseään liikkeen ja ääntelyn avulla ilmaisevia punkkareita ja muita hörhöjä. Voi pojat, se oli kaunista. Myös verkkotoimitus hyppäsi rohkeasti sekaan ja keinutti omalla nörttityylillään vartaloaan sinne ja tänne. Erikoismaininnan ansaitsee vielä bändin rumpalin soittotyyli, jota vertaisin lähinnä humalaisen kuningaskobran soidintanssiin. Evil, pure evil!

Lopuksi pitää mainita, että verkkotoimituksen korviin kantautui seuraava yleisön edustajan kommentti: "Tää on paras Summaklubi ikinä!" Hienoa! Verkkotoimitus toivoo Summalle pitkää ja menestyksekästä jatkoa.

Verkkotoimitus


Montun musta metallipläjäys

16.11.2008 16:12

Lauantaina verkkotoimitus katsoi loppuunmyydyt Mats Lundbergin Black Metal Satanican ja Henrik Mennaderin Naamioidun kapinan. Montun mustiin pukeutunut yleisö sai ruotsalaisesta dokumentista aimo annoksen black metal -maailmasta. Lundberg maalasi eteemme synkän kuvan symbolismeineen. Katsoja vietiin keskelle Skandinaviassa 90-luvun puolessavälissä vaikuttaneen yhtyeiden ja keskeisten henkilöiden maailmaan, ideologiaan ja perin eriskummallisen ahdistavaan elämäntapaan. Vaikuttava kokemus ja dokumentti herätti vielä paljon keskustelua.

Kotimainen Naamioitu kapina oli lauantain dokumenttien sumassa helmi. Juvalaisista Tunrida black metal -bändistä kertova leffa iski suoraan verkkotoimitukseen. Mustan metallin lähettiläänä ei ole helppoa olla pienellä paikkakunnalla ja Henrik Mennanderin puolituntinen dokumentti kuvasi tämän hyvin. Tunridan kavereiden maskien takaa paljastui joukko herttaisia ja aitoja ihmisiä. Kiljumpialaisten ja sian teurastamisjuttujen jälkeen kuvat kissoja silittevistä ja pornoa kirjoittelevista hevareista saivat yleisönkin lämpenemään! Dokumentista jäi hyvä mustan metallin maku suuhun.

Verkkotoimitus


Beatbox -dokumentin tekijät jutustelivat

16.11.2008 15:43

Verkkotoimitus istahti nuorten dokumentin tekijöiden Karri Lehtosen ja Joel Gräfningsin kanssa kahvion tuoleille. Fiilikset pojilla olivat tosi hyvät "Tietynlainen etappi on nyt saavutettu ja nyt leffa on paketissa." lausui Karri. Joensuuhun on heidän mielestään hauska tulla, koska Ilosaarirock ja Joensuun Popmuusikot ry on tuttu. Kun pyydettiin Rokumenttiin mukaan lähdettiin heti.

Idea leffaprojektista syntyi uutena vuotena 2007, kun Joel törmäsi lahjakkaaseen beatboxing-taitajaan Felix Zengeriin Turussa. Varsinaista matskua kuvattiin puoli vuotta, jonka jälkeen idea kehittyi kehittymistään ja syntyi versio version perään. Erityisesti äänimaailma teetti töitä ja se oli mietityttänyt etukäteen. Yhtenäiseen kokonaisuuteen ohjaajat olivat kuitenkin tyytyväisiä. Rokumentissa esitetyn leffan jälkeen tekijöillä on selvät visiot tulevista prokkiksista.

Miehet aikoivat jäädä fiilistemään Joensuuhun ja Rokumentissa kiinnosti erityisesti Maradona, jota verkkotoimituskin odottaa.

Verkkotoimitus


Dubing dubing dubing

16.11.2008 15:18

Verkkotoimitus kävi fiilistelemässä sunnuntaina kaksi rytmimaailman saloihin vievää dokumenttia, Bruno Natalin Dub Echos ja Karri Lehtosen ja Joel Gräfningsin Felix Zenker - Early beats. Dub Echos vyörytti kankaalle kattavan naamakavalkadin musiikkityyli dubin historiasta ja kehityksestä legendaarista dubmestareista King Tubbysta Lee Perryn kautta nykyvaikuttajiin ympäri maailman.
Rytmimaailma kiehtoi meitä, mutta dub oli uskollinen itselleen, Natalin teoksessa se oli päättymätön. Pieni tiivistäminen olisi tehnyt dokumentille terää. Hard core -fanit löysivät varmasti kuitenkin tästä dokumentista kaiken tarpeellisen ja vähän enemmänkin. Verkkotoimituksella jäi basso yhä kumisemaan.. .

Kotimaisten tekijöiden beatboxaaja Felix Zengeristä tekemä Early beats -leffa tarjosi näkymän Zengerin beatboxing -tekniikkaan, live-esiintymisiin ja asenteeseen. Puolituntinen pätkä sai meidät hyvälle tuulelle ja innostumaan tästä musiikkigenrestä. Elokuva jätti asialleen omistautuneesta, innostuneesta ja aidosta Felixista vakuuttavan kuvan. Verkkotoimitus virkistyi.

Verkkotoimitus


Koposelle gloriaa!

16.11.2008 14:24

Areenalla koettiin perjantaina suuren maailman glamouria, kun Joensuun Popmuusikot jakoi muun muassa Kumikamelista tutuksi tulleelle Toppo Koposelle palkinnon Pohjois-Karjalaisen populaarikulttuurin edistämisestä. Joensuun Popmuusikot ry:n tunnustuspalkinto jaettiin nyt toista kertaa, ensimmäisenä kunnian sai Jaakko Teppo.

Kun Koponen tavoitettiin soundcheckin aikana Joensuun areenan backstagelta vastaanottamaan palkintoa, ei mies ollut ensin uskoa kuulemaansa: "Elä v******e!" Myös näppäräkätiseksi timpuriksi luonnehdittu Koponen iloitsi palkinnoksi saamastaan putkivahvistimen rakennussarjasta liikuttuneessa mielentilassa: "Huhhuh, mahtava palkinto, nyt ei tartte enää hankkia elämää!"

Lauantaina Kerubissa jututettu Koponen suitsutti vielä palkintoaan todeten: "Jaakko Tepolle annettiin jotain v***n halkoja!"

Verkkotoimitus haluaa vielä omalta osaltaan onnitella Toppoa elämäntyöstään!

Verkkotoimitus


Tuottajien fiiliksiä lauantailta

16.11.2008 13:05

Verkkotoimitus tapasi Rokumentin tuottajat Katri Kilpiän ja Petri Variksen Tapion yläkerrassa. "Fiilikset on olleet mahtavat, ilmeisesti yleisölläkin, kun ovat leffat loppuunmyytyjä" Varis toteaa. Rokumentti on sujunut niin hyvin, että tuottajilla on hyvin aikaa tulla nauttimaan kahvikupponen ja lakuja yläkerran taukotilaan. "No, oikeesti me tultiin katsomaan, miten Jokipoikien peli on mennyt.. . Ja hyvinhän tuo näyttää sujuvan!" Kilpiä huikkaa.

Variksen sanoin: "Mehtimäellä teurastetaan tänään turkulaisia!"

Mestiksen tulospalvelu tietää kertoa, että voitto tuli selvin numeroin 5-0.

Verkkotoimitus


Henrik Mennander Montussa

15.11.2008 22:47

Kerubin Kuppilassa verkkotoimitus vaihtoi kuulumisia ohjaaja Henrik Mennanderin kanssa. Rokumentissa toisessa esityksessä ollut Naamioitu Kapina esitettiin täydelle katsomolle. "Tää oli mahtava kokemus, kun ei ollut pitkään aikaan omaa dokkaria nähnyt, oli kiva kuulla yleisön reaktioita."

Lahdessa edellisen kerran näytetty dokumentti toimi ohjaajan mielestä hienosti myös yhdessä Black Metal Satanican kanssa näytettynä. Mennanderin mielestä ensimmäisenä näytetty norjalaisen genren pätkä antoi hyvän alustuksen hänen dokumentilleen juvalaisista Tunridan bändin pojista. "Halusin tehdä erilaisen black metal -kuvauksen ja näyttää herttaisia ihmisiä maskien takana. Hyvinhän se onnistui. Vaikka bändi hajosi vuonna 2005, pojilla on nyt uudet kuviot. Tarkoituksena on tehdä tulevaisuudessa jatko-osa juvalaisten poikien uuden bändin Devil's Advocaten edesottamuksista" kertoo sympaattinen ohjaaja Verkkotoimitukselle.

Rokumentissa oli Mennanderin mukaan aivan mahtava paikka esittää suomalaisesta black metal -kulttuurista tehtyä dokumenttia. Ensi vuonna nähdään!

Verkkotoimitus


Miksi heavy metal on niin iso juttu täällä?

15.11.2008 20:06

Verkkotoimitus tapasi illan viimeisen elokuvan Promised Land of Heavy Metalin tuottajan Kimmo Kuusniemen ja hänen puolisonsa ohjaaja Tanja Karttusen, jotka miellään kertoivat uutukaisestaan. Idea elokuvaan syntyi noin neljä vuotta sitten Yleltä, jossa oli suunnitteilla heavy metallin historiasta kertova henkilökuvasarja. Samoihin aikoihin metalli tuli esiin monesta paikasta, mm. Metalli-expon muodossa. Kuusniemelle selvisi, että Suomessa metalli on "eri sfääreissä kuin muualla". Ja mikä olisi sen parempi aihe elokuvalle kuin se, mikä on lähellä sydäntä.

Kiinnostus elokuvaa kohtaan on ollut jo iedavaiheessa kova ja on vain kasvanut. "Scene kiinnostaa ulkomailla eksotiikkansa vuoksi." Tilaustakin on ja alkuvaiheessa ohjaaja olikin neuvotellut englantilaisen tv-kanavan kanssa dokumentin rahoittamisesta. Mutta byrokratia on liian hidasta ja ohjaaja päätti tehdä elokuvan omien kiinnostusten mukaan ja omaan tahtiin. Näin säilytettiin myös oma kontrolli. Toisaalta se on tarkoittanut myös suurta henkilökohtaista rahallista panostusta. Vaikka usko elokuvan menestymiseen on kova, on "sen odottaminen tuskallista".

Kuusniemen ja Karttusen mukaan elokuvan tekeminen oli yllättävän helppoa. Suurin ongelma oli kytkentöjen tekeminen ja henkilöiden kiinnisaaminen. Hankalinta oli kahden ääripään - mainstreamin ja underground black metallin - tavoittaminen. Ville Valo saatiin lopulta kiinni ja hän oli innoissaan mukana ja Enochian Crescent oli elokuvan kannalta hieno yhdysside alakulttuuriin, joka ei haluakaan olla tekemisissä mainstreamin kanssa. "He selittivät minullekin selväksi sen, mistä black metallista on kyse."

Bändit lähtivät hyvin mukaan elokuvaan. Haastateltavat tiesivät tekijän eikä kyseessä ollut reportterin haastattelu. Joten lähtökohta haastatteluihin oli toisenlainen. "Luottamustaso on kova. Ja kohteet halusivat tavata Kimmon." Toisen hevimiehen.

"Elokuvassa ei ole kyse bändeistä eikä heavyn historiasta, vaikka sitä sivutaankin." Kyse on heavyn filosofiasta, sen tausta-ajatuksista. Kuusniemi on halunnut pohtia elokuvassaan sitä, "Miksi tästä tuli niin iso juttu täällä?" Alussa, kun Sarcofaguksen kanssa aloitettiin, yleisen mielipiteen taustalla oli ajatus ohimenevästä, tyhmästä amismusiikista. Ilmapiiri ei ollut positiivinen heavy metallia kohtaan. "Nyt koko juttu on muuttunut. Uudet bändit ovat syntyneet metalliin." Lähtökohta on siis eri. Myös tekijä itse on oppinut uutta elokuvaa tehdessään. Hän on oppinut ymmärtämään uudella tavalla metallin tausta-ajatuksia ja myös ymmärtämään bändejä.

Elokuva varmasti toimii faneille, mutta loppujen lopuksi se on suunnattu, varsinkin ulkomaiselle, suurelle yleisölle. Tavoitteeksi ohjaaja kertoo "että ajatus sarvipäämusiikista muuttuisi". Suomi toimii esimerkkinä suvaitsevaisesta maasta, ja kuitenkin täällä metalli on ennennäkemättömän suosittua. "Toivottavasti elokuva toimii esimerkkinä ja ajatuksen vapauttajana suurelle yleisölle. Niiden, jotka haluavat katsoa elokuvan, on vaikea ajatella leffan jälkeen, että metalli olisi pieni, pahuuten sidottu ilmiö. Toivottavasti se laittaa ajattelemaan." Elokuvassa pohditaan siis sitä, miten metallista on tullut niin suuri asia Suomessa sekä myös sitä, mihin se on täällä menossa. Sekä Kimmo Kuusniemelle että Tanja Karttuselle heräsi elokuvaa tehdessä ajatuksia siitä, mitkä ovat heavyn suosion vaikutukset itse musiikille. "Mitä tapahtuu, jos kapina häviää? Jos metallilla voitetaan Euroviisut. Miten enää kapinoida, kun kaikki on jo tehty? Tai kukaan ei enää hätkähdä?" Verkkotoimitus jäi miettimään samaa.

Verkkotoimitus


Ilkkaa hihasta kiinni

15.11.2008 20:05

"Se meni paremmin kuin uskalsin odottaa - mieletön säätö, mutta tästä on hyvä lähteä." henkäisi Ilkka Alanko tuoreeltaan keikan jälkeen. Verkkotoimitus haastatteli artistia ensimmäisen soolokeikan tunnelmista. "Ilkka Alangon Ilotalon" pikapyrähdys Tapion 2 salissa sai miehen itsensä kertomaan vuolaasti uudesta mielenkiintoisesta projektistaan. Sooloura lähtee kunnolla käyntiin maaliskuussa 2009, kun Alangon uusi albumi julkaistaan. Idea oli hautunut jo kolme vuotta, tuolloin Neljä Ruusua oli tehnyt päätöksen lopettamisesta. Alanko itse ei halunnut tehdä sooloprojektia samaan aikaan, kun työskentely Ruusujen kanssa oli käynnissä.

"Nyt on hyvää aikaa keskittyä omiin juttuihin ja toteuttaa muitakin musiikillisia visioita ja mieltymyksiä." Uudet bändijäsenet saivat Ilkan kehuja. Jaakko "J.Vinyl" Kujala on näyttävän näköinen lavalla ja Maria Ilmoniemi vastaparinaan on napattu projektiin suoraan Tarja Turusen matkasta. Ensimmäiset harjoitukset yhdessä pidettiin vasta keskiviikkona ja yhteistyö ammattilaisten kanssa toimii. "Tekniikka jännitti, koska sen kanssa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu." Ensikeikkaa Ilkka piti onnistuneena, mutta hänen mukaansa visuaalista maailmaa pitää vielä kehittää.

Ilkka Alangon mielestä oli hyvä, kun uusi yhtye sai mahdollisuuden esiintyä Rokumentissa. Manageri ja luottomies Kari M. Pössi oli vakuuttanut Alangon, että tämä paikka ja ajankohta on oikea uuden lanseeraukselle. Elokuvateatteri oli erilainen ympäristö soittaa ja hyvä aloitus tulevalle klubirundille. Miehen mukaan "Yökerhokeikat on helmiä sioille, konserttisalit ja elokuvateatterit ovat virkistäviä, piristäviä ja rohkeita paikkoja kokeilla uutta". Ilkka Alanko toteaa, että Joensuussa on ennakkoluulotonta väkeä ja kiinnostusta. Väsynyt artisti oli innoissaan Rokumentin tunnelmista ja olisi jäänyt mielellään hengaamaan, mutta joutui jälleen lähtemään tien päälle.

Verkkotoimitus


Live! Ilkka Alanko Ilotalossa!

15.11.2008 19:17

Ilkka Alanko julkaisee ensimmäisen soololevynsä maaliskuussa 2009. Rokumentilla oli kunnia saada esimakua tulevasta levystä ja soundista. "Ilkka Alangon Ilotalo" esiintyi Tapion 2 salissa täydelle katsomolle. Verkkotoimitus kävi seuraamassa tämän seitsemän biisin setin. Keikka sisälsi vaikutteita 1980- ja 90-lukujen soundeista ja rytmeistä. Visuaalisesti keikka oli näyttävä, lavalla oli kahdeksan plasmanäyttöä ja iso screeni, joihin biisien tekstejä ja tunnelmakuvia heijastettiin. Salissa oli intiimi tunnelma ja akustiikka toimi. Verkkotoimitus diggasi erityisesti Sattuu -biisistä. Yhteistyö uusien bändijäsenten Maria Ilmoniemen ja Jaakko "J. Vinyl" Kujalan kanssa näytti toimivan saumattomasti. Puolituntinen keikka ei jättänyt Verkkotoimitusta kylmäksi ja Tapion penkissä olisi istunut pidenpääkin.

Verkkotoimitus


Lauantai sateisissa tunnelmissa

15.11.2008 18:35

Rokumentin lauantai polkaistiin käyntiin sateisissa, mutta iloisissa tunnelmissa. Tai ehkä iloisuus on liioittelua, kun heti toisena leffana kelalla pyöritettiin Ruotsin poikien black metal -aiheista Pure Fucking Mayhemia. Yleisöä synkistely kuitenkin kiinnosti, sillä pätkä oli käytännössä loppuunmyyty.

Kerubissa sen sijaan tutustuttiin suomalaiseen muusiikkihistoriaan Eläkeläisten vanhojen nauhoitteiden tahdissa, ja myöhemmin paneuduttiin paikallishistoriaan Joensuun ylpeyden Koivurastin Elsasta kertovan dokumentin parissa.

Yleisöä on Rokumentissa riittänyt ja moni elokuva on ollut loppuunmyyty. Montussa Black Metal Satanica/Naamioita kapina -näytös olisi vetänyt monin verroin lisää väkeä. Myös N.Y.H.C. ja Dave Lindholm: Kukkuu ja mä en oo ees sekaisin myytiin loppuun. Vielä on näytöksiä jäljellä sekä rankemmasta että letkeämmästä menosta kiinnostuneille.

P.S. Myös toinen Joensuun ylpeys näyttää pärjäävän hyvin. Verkkotoimituksessa jännitetään Jokipojat-TuTo-ottelun lopputulosta. Jokipo-maaleja!

Verkkotoimitus


Kukkuu!

15.11.2008 18:12

Lauantai-iltapäivä on kääntymässä iltaan ja elokuvateatterin Tapion käytävällä käy kuhina. Seppo Pietikäisen dokumentit Dave Lindholm: Kukkuu ja mä en oo ees sekaisin sekä I'm gonna roll - Rokkibändin paluu ovat juuri alkamassa. Verkkotoimitus tapasi ohjaajan Tapion edessä. Pietikäinen on innoissaan Joensuusta. "Täällä on eksoottista" Eksoottisuus varmaan syntyi siitä, että mies on viimeksi käynyt Joensuussa vuonna -82. Pietikäinen toteaa: "Hesalaiset ovat kateellisia Rokumentista. On ansiokasta, että täällä on näin suuri tapahtuma."

Uudessa elokuvassaan ("Dave Lindholm: Kukkuu ja mä en oo ees sekaisin") ohjaaja pitää tärkeänä sitä, että elokuva on "haluttu tehdä". Elokuvan ovat halunneet tehdä sekä tekijät että kohteet. Tämän vuoksi elokuvasta näkyy välittömyys ja avoimuus. Myös Pietikäisen ja Lindhomin välinen luottamuus välittyy elokuvasta: "Dave on ollut täysillä mukana elokuvassa, vaikka hän enemminkin välttelee mediaa. Nyt Dave myös avoimesti selittää työtään."

Se, mikä Pietikäistä itseään elokuvansa aiheessa kiinnostaa, on, että "Dave on ehkä Suomen ainoa vanhemman polven aito rockmies, joka on aina tien päällä eikä tee kompromisseja koskaan."

Selvästi myös yleisöä kiinnosti elokuvan aihe, sillä näytös on loppuunmyyty.

Verkkotoimitus


Riionheimo Kuppilassa

15.11.2008 17:23

Eilisen Eläkeläisten keikan jälkeisissä tunnelmissa Kerubin Kuppilassa Humppavisaa odotellut Tomi Riionheimo toteaa, että tuntuu "hyvältä, ihanalta olla täällä (Joensuussa)". Rokumenttia ohjaaja pitää nerokkaana. Nerokasta festivaalissa hänen mielestään ovat "koko, sijainti ja teema" Sijainti varsinkin on kotikylän miehelle tärkeä.

Riionheimo on Rokumentissa näyttämässä suomalaista animaatiota esityksellä
Vampyyri ja tissi - animaatioita iltapäivän ratoksi. Hän on aikaisemminkin koonnut kotimaisista animaatioista kattauksia festivaaleille. Kolme kertaa Riionheimo on käynyt Saksassa Erlangen Comic Saloon -sarjakuvafestivaaleilla, jossa elokuvat ovat sivuosassa. Silti suomalainen animaatio on saanut pienen innokkaan faniyleisön. Teemana Riionheimolla on ollut tuore kotimainen animaatio.

Tuoretta kotimaista animaatiota nähtiin tänäänkin. Rokumenttiin Riionheimoa ja animaatioita on haluttu jo aiemmin, nyt se onnistui. Rokumentin sarjassa on ajateltu myös tämän festivaalin yleisöä. Sarjaan on koottu rokkaavia animaatioita: Rokkaavaa animaatiossa on "asenne, tyyliltään ne ovat punk-rokkaavia." Mukana on tekijäyhteisöjä ja riippumattomia trubaduureja. Musiikkivideoiden valinnassa Riionheimon mukaan kriteerinä on ollut se, että animaatio toimisi itsenäisenä elokuvana eli että videossa on tarina. Rokumentissa nähty sarja on "erittäin turkulainen näytös", mutta mukana oli myös pohjoiskarjalaista meininkiä.

Ja ainakin pohjoiskarjalainen yleisön tuntui viihtyvän.

Verkkotoimitus


Koivurastin Elsa

15.11.2008 17:09

Joensuulaisesta instituutiosta, jo suljetusta Koivurastista ja sen pitäjästä Elsasta julkaistiin tänään Kerubin Kuppilassa lyhytdokumentti, jossa lämpimään sävyyn kerrotaan Joensuuta pitkään innostaneesta paikasta ja sen sielusta. Lämmin oli tunnelma myös Kuppilassa, joka oli tupaten täynnä. Myös Elsa itse ja dokumentin toinen ohjaaja Jaakko Kilpiäinen olivat paikalla. Tilaisuudessa Elsalle annettiin "uudeksi projektiksi" orkidea. Tarjolla oli myös pullaa ja kahvia.

Koivurasti on ollut monelle joensuulaiselle tärkeä paikka ja pitäjä tärkeä vaikuttaja. Rouva itse on sitä mieltä, että muut antoivat Koivurastille sen merkityksen ja varsinkin nuoret tekivät hänestä etunimellä kutsuttavan henkilön. Nuoriso on aina antanut Elsalle arvon, joka ehkä muiden silmiin on joskus tuntunut arvostuksen puutteelta.

"Mieleeni muistuu eräs kerta, kun kaksi tyttöä tuli kysymään kassalta, onko Elsa töissä. Kassa vastasi: Hän on rouva Vuorimaa. Toinen tytöistä oli vastannut tähän: Haista paska. Ja minua vain nauratti, kun kuulin tämän."

Joka tapauksessa myös Rokumentin verkkotoimitus haluaa kiittää Elsaa ja onnitella häntä.

Verkkotoimitus


Ruotsin pojat Rokumentissa

15.11.2008 16:52

Verkkotoimitus yhytti Rokumentin ulkomaan vahvistukset Tapion käytävältä näytöksen jälkeen. Ohjaajat vaikuttivat tyytyväisiltä oloonsa. Stefan Rydehed ja David Nilsson ovat iloisia päästyään Joensuuhun. "On fantastista olla täällä ja päästä näyttämään oma työnsä." Juuri tilaisuus onkin se, joka ohjaajia Rokumentissa viehättää. "Organisaatio on hieno ja on tärkeää pienten dokumenttien tekijöille, että saa oman työnsä julkiseen esitykseen." Suomalaista kulttuuria miehille on esitelty saunan muodossa. Siitä he tunnustavat: "We are no hardcore in Sauna."

Elokuvat black metallista ovat syntyneet oman kiinnostuksen kautta. Stefan Rydehed kertoo olleensa kiinnostunut black metal -kulttuurista jo pitkään ja filmit kääntävät black metalin myös kuvaksi. Elokuvien tekemissä on myös käytetty apuna henkilökohtaisia kontakteja.

Molemmat elokuvat, Pure fucking Mayhem ja Light in Darkness - Nemesis Divina, on tehty hyvin pienellä budjetilla. Käytössä on ollut vain 500 euroa. Mayhem elokuvassa Rydehed on halunnut säilyttääkin pienen elokuvan tunnun, mutta yhteisessä elokuvassa on ollut jo ammattimaisempi ote.
Elokuvilla ei haluta julistaa mitään, vaan pikemminkin näyttää elokuvan muodossa black metal
-kulttuuria. Mayhem tuli aiheeksi kuin itsestään, sillä bändi ja sen kaikki erilaiset yksilöt ovat tämän alakulttuurin johtotähtiä. Bändi on oikea black metalin kummisetä ja siten luonteva valinta johdattamaan yleisöä.

Light in Darkness - Nemesis Divina tutustuttaa yleisön black metallin vieraampaan, jopa vaiettuun osa-alueeseen: kristilliseen black metalliin. Elokuvalla Rydehed ja Nilsson ovat halunneet esitellä uuden asian. Mielenkiintoisen kristillisestä black metallista tekee se, että black metal vastustaa kristillisyyttä. Niinpä "kristillinen black metal on paradoksi."

Verkkotoimitus


Areenalla perjantaina (osa 4)

15.11.2008 15:02

Ja mikäs muu illan joensuussa voisikaan päättää paremmin kuin humppa. Kaupungin omat, hieman alkoholille persot Eläkeläiset pistivät taas rollaattorit koville. Taisi olla jopa toinen biisi menossa, kun Verkkotoimitus havaitsi yleisön joukossa kiemurtelevan jotain tuttua: Humppaletka! Letkajenkka! Humppajenkka! Vai mikä PRKL se nyt olikaan? No, mitä väliä. Yleisö nautti täysillä ja taisi myös bändikin menosta diggailla. Mahtava päätös mahtavalle illalle. Verkkotoimitus kiittää ja kumartaa keikan järjestäjille, bändeille ja kaikille niille, jotka areenalle saapuivat nauttimaan musiikista. Hymyillään kun tavataan.

Verkkotoimitus


Areenalla perjantaina (osa 3)

15.11.2008 14:58

Illan tyylikkäimmästä ja kovaäänisimmästä setistä vastasi Hanoi Rocks. Kun Monroe puhalsi ekat äänet ulos fonistaan, Verkkotoimitus ryntäsi hakemaan korvatulpat suojakseen. Onneksi niitä löytyi helposti, kiitos siitä ystävällisille tytöille narikoilla. Saisko puhelinnumeroa sille tummatukkaiselle jostain? Hanoit lopettivat keikkansa upeaan versioon CCR:n Up Around The Bend -klassikosta. Jos Hanoi Rocksin omat biisit ovat timantin kovia, todisti se nyt osaavansa vetää myös coverin paremmin kuin kukaan muu. Yksinkertaisesti, loistavaa.

Verkkotoimitus


Areenalla perjantaina (osa 2)

15.11.2008 14:56

Kameleitten jälkeen lavan valtasivat varsinaiset suomipunkin legendat Pelle Miljoona ja Tumppi Varonen Unabomber-yhtyeen kera. Soittimet saivat kyytiä, kun herrasmiehet tykittivät biisejä sellaisella innolla, että parempi pyy pivossa kuin seitsemän oksalla. Tai jotain.. . Joo, tässä vaiheessa Verkkotoimitus pahoittelee syvästi sitä, että lukioaikana tuli enemmänkin nukuttua äidinkielen tunneilla kuin seurattua opetusta. Tosin, systeemi haisee kuitenkin, joten lapsikullat, uskokaa mitä Pelle sanoo maailman menosta. Se tietää.

Verkkotoimitus


Areenalla perjantaina (osa 1)

15.11.2008 14:54

Takaisin löylyyn

Oli torstaina niin hauskaa, että Verkkotoimitus ei voinut jättää perjantaita väliin. Sitä paitsi saatiin ilmaiset liputkin. Vitsi, kyllä on hienoa olla oikea tutkiva journalisti.

Perjantai illan karkelot alkoivat punkahtavalla menolla. Kumikameli räjäytti ensimmäisenä vaikut pois Verkkotoimituksen korvista. Kieroa menoa. Keikan jälkeen Verkkotoimituksen virnistys oli noussut jo korviin asti kuin jokerilla konsanaan.

Verkkotoimitus


Areenalla torstaina (osa 4)

15.11.2008 12:17

Ja mitäs muuta ihmiset areenalla lopulta odottivatkaan kuin Heinolan kauniista kaupungista ponnistavaa Apulantaa. Nyt jo neljä äänitaiteilijaa sisältävä bändi kuulostaa koko ajan paremmalta ja vahvemmalta. Areena sai kuulla Apulannan kiertueen avauskeikalla tukun uuden levyn biisejä sekä tietenkin kovimmat vanhat hitit. Keikka huipentui kosmisen kakofonian jälkeisiin encore-vetoihin, jotka saivat areenan viimeiseen hurmioon. Jopas oli keikka. Kahden kilon siika.

Verkkotoimitus


Areenalla torstaina (osa 3)

15.11.2008 12:12

Huh, onneksi CMX aloitti taas karkelot ja pelasti Verkkotoimituksen omilta ajatuksiltaan, joihin palataan sitten joskus, tai sitten ei. CMX on yhä tiukassa vedossa ja Areenan keikka oli tästä mainio esimerkki. Setti huipentui viimeisenä rallina rykäistyyn jo legendaariseen kappaleeseen Matti. Metsässä mökki ja niin edelleen. Kyllähän te tiedätte.. .

Verkkotoimitus


Areenalla torstaina (osa 2)

15.11.2008 12:09

Discon jytä oli varsin raikkaan kuulosta. Bändiä taisi hieman harmittaa se, että yleisö joutui olemaan liian kaukana heistä. Ison keikka paikan huonoja puolia, kai. Mistäs minä tiedän? Olisihan Verkkotoimituskin mielellään hypännyt Discon sekaan jorailemaan.

Disco Ensemblen lopetettua Verkkotoimitus suuntasi k-18 alueelle hieman tutustumaan kemiaan. Siellä kun sai koeputkesta jotain kummaa, jägermaisteriksi kutsuttua nestettä. Muutaman intensiivisen empiirisen kokeen jälkeen Verkkotoimitus alkoikin jo mietiskelemään syntyjä syviä. Miksi ulkona ei ole lunta vaan sataa vettä? Jos jumala on luonut kaiken ja on myös kaikkivoipa, voiko jumala luoda niin ison kiven, jota se ei itse jaksa nostaa, vai ei?

Verkkotoimitus


Areenalla torstaina (osa 1)

15.11.2008 12:06

Areenalla

Arvoisa lukija. Seuraavaksi Verkkotoimituksen setä kertoilee hieman havaintojaan ja yleisiä fiiliksiä areenan konsertista torstailta. Lauteillahan oli neljä bändiä, jotka rokkasivat Rokumentin käyntiin vimmaisella vauhdilla ja asenteella.

I Walk The Line aloitteli illan kimaran energisellä setilläään, jonka ainut vika löytyy siitä, että se oli liian lyhyt. Mutta minkäs teet, kai niille muillekin pitää jättää aikaa. Verkkotoimitus siirtyi keikan jälkeen hieman syrjemmälle toipumaan, mutta ei kerennyt kunnolla edes henkeä vetämään kun Disco Ensemble jo valtasi lavan.

Verkkotoimitus


Shh.. . Ei kuule kysymystä!

14.11.2008 20:11

Verkkotoimitus pölähti alkuillasta Kerubille katselemaan meininkiä rokumentin virallisella jatkopaikalla. Mutta mitä? Tunnelma on harras ja koko kuppila on hiiren hiljaa. Kunnes kaiuttimista kuuluu: "no niin, no niin, joko siellä on virheelliset vastaukset kirjoitettu?" Aivan, täällähän on käynnissä hevivisa. Ja se otetaan tosissaan tai ei ollenkaan.

Yli kolmenkymmenen tietoa vaativan, kuumottavan kysymyksen jälkeen voittaja on selvillä. Voittajan julistamista jännitetään Folkswagenin uuden musavideon tahtiin, jota henkilökunta lupaa pyörittää tykillä kuppilan seinällä aina tilaisuuden tullen. Palkinnoksi visan voittaja kuittaa lippuja Unholy Alliancen tai Opethin keikalle. Okei, homma selvä. Tässä vaiheessa Verkkotoimitus lähtee jälleen liikkeelle vilkaisten vielä Montun puolelle. Siellähän pyörii työväen rokkitähdestä kertova dokkari ja paikalla kourallinen innokkaita filmifriikkejä. Niin sitä pitää, hyvä meininki. Palataan taas asiaan kun asiaa on.

Verkkotoimitus


Rokumentti pyörähti käyntiin!

14.11.2008 19:11

Musiikkielokuvafestivaali Rokumentti pyörähti käyntiin torstaina noin tuhannen ihmisen voimin Joensuun areenan livekeikalla. Areenalla soittivat I Walk the Line, Disco Ensemble, CMX ja Apulanta. Perjantain Rokumentti Summit -seminaari taas keräsi satapäisen kiinnostuneen yleisön kuulemaan musiikkialan ammattilaisilta, mitä pinnalle pääseminen yhtyeeltä vaatii. Myös leffakelat saatiin pyörimään ajallaan!

Verkkotoimitus rantautui Joensuuhun juuri parahiksi kyselemään tuottaja Petri Varikselta Punk - Tauti joka ei tapa -leffan jälkitunnelmia. "Kaikki on sujunut mahtavasti, eikä ongelmia ole tullut. Odotettavissa on siis hyvä festari" Varis toteaa.

Verkkotoimitus



« Rokumentin etusivulle