Uutisia

7.3.2007 – Kolmas kerta

Kolmas ja entistä mahtavampi Rokumentti järjestetään marraskuun 16. – 18. päivä. Rokumentin uudet sivut avautuvat toukokuun aikana!


13.11.2006 – Rokumentti 2006 kiittää!

Viikonloppuna Joensuussa järjestetty Rokumentti saatiin päätökseen onnistuneesti. Kaikkiaan festivaalin eri tapahtumiin osallistui kolmen päivän aikana hieman yli 3500 kävijää. Elokuvatetterikeskus Tapion ja teatteri Montun elokuvanäytöksiin myytiin yhteensä 1800 näytöslippua. Lukema on reilut kaksisataa enemmän kuin edellisvuoden Rokumentissa.

– Hienosti meni! Kiitos kaikille vapaaehtoisille työntekijöille ja Savon Kinojen henkilökunnalle. Teidän ansiostanne Rokumentti sujui. Kiitokset myös yleisölle ja kaikille tapahtumaan osallistuneille ohjaaja- ja artistivieraille. Kaikki palaute Rokumentista on erittäin tervetullutta. Ja myös elokuvia saa ehdottaa ensi vuodelle, toteaa Rokumentin tuottaja Petri Varis.

Rokumentin taustalta löytyvän DEK-projektin projektipäällikkö Marika Turkialla oli myös syytä hymyillä sunnuntai-iltana ovien sulkeuduttua.

– Rokumentti on kahden ensimmäisen vuoden aikana onnistunut lunastamaan paikkansa yleisön silmissä. Viikonlopun kävijämäärät osoittavat, että kysyntää Rokumentin kaltaiselle tapahtumalle todella on. Kiinnostavimmat näytökset olivat tietenkin kaikki ensi-illassa olleet elokuvat. Positiivisesti yllättivät mm. Stand Up For Reggae ja muut rytmimusiikkiin pohjaavat elokuvat. Myös palaute ohjaaja- ja soittajavierailtamme oli ylistävää, iloitsee Turkia.


13.11.2006 – Rokumentin vetovastuu siirtyy Popmuusikoille

Tulevaksi vuodeksi Rokumentin vetovastuu siirtyy Joensuun Popmuusikot ry:lle. Kaksi ensimmäistä Rokumenttia järjestettiin yhteistyössä Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun hallinnoiman DEK-projektin, Savon Kinot Oy:n ja Popmuusikoiden tuotantoyhtiö Nuori Rytmi Oy:n kanssa. Yhteistyötä osapuolten välillä tehdään varmasti myös tulevissa Rokumenteissa.

– Tänä syksynä on asioita hoidettu pitkälti jo ensi vuotta silmällä pitäen. Ideoita on paljon ja Rokumenttia tullaan kehittämään isolla kädellä. Tänä vuonna Rokumentin klubeja järjestettiin edellisvuotta laajemmin kaupungin ravintoloissa, ensi vuonna yhteistyö ravintoloiden kanssa on toivottavasti entistäkin laajempaa, kertasi Katri Kilpiä Joensuun Nuori Rytmi Oy:stä Rokumentin kulkua.


11.11.2006 – Rokumentti käynnistyi kahdella loppuunmyydyllä näytöksellä

Rokumentti käynnistyi vauhdikkaasti ja näytöksissä riitti yleisöä. Ulapalla ja The Proposition olivat perjantaina loppuunmyytyjä. Lauantai käynnistyy reggaen historiasta kertovalla dokumentilla Stand Up for Reggae. Sen jälkeen kaivetaan Pirkka-paperikassista Tomi Riionheimon lähettämät lyhytelokuvat ja kuunnellaan ohjaajan kertomuksia. Ismo Alanko DVD saa maailman ensi-iltansa klo 19.15.


10.11.2006 – Rokumentti alkaa tänään, American Hardcoren ohjaaja paikalla

Rockelokuvafestivaali Rokumentti käynnistyy tänään. Kolmen päivän aikana onnähtävillä rock-aiheisia elokuvia ja dokumentteja kolmessa salissa. Lipunmyynti on edennyt odotetun vilkkaasti ja luvassa on useampikin loppuunmyyty näytös. Yleisöä kehotetaan vaihtamaan näytösliput ajoissa.

Eilen saapuneet American Hardcoren ohjaaja Paul Rachman ja käsikirjoittaja Steven Blush odottavat pääsevänsä esittelemään elokuvaansa Rokumentin yleisölle. Neljä ja puoli vuotta dokumenttia Amerikan hurjimmasta musiikkityylistä koonneet Blush ja Rachman ovat kiertäneet elokuvan kanssa ympäri maailmaa yli kolme kuukautta.

Rokumentti-klubeilla Vihreä Maa, 22-Pistepirkko ja Revolver

Tänään käynnistyvät myös Rokumentti-klubit. Night-ravintolassa lauteille nousee 22-Pistepirkko, jonka soitto alkaa n. klo 24.00. Ennen Pirkkoja esiintymässä on venäläinen, Suomessakin suosiota saavuttanut Revolver. Kerubin Kuppilan ohjelma käynnistyy tänään DVD-esityksillä. Näytillä on mm. Eläkeläisten Sekoilun ytimessä DVD ja Pelle Miljoonan Elä! -DVD. Kuppilalla on mahdollisuus myös nähdä ensimmäistä kertaa akustisesti esiintyvä Vihreä Maa. Katso lisää.


7.11.2006 – Sentenced Buried Alive DVD:n ennakkokatselu Kuppilalla!

Sentencedin viimeisen kiertueen viimeinen keikka, jäähyväiskonsertti, oli 1. lokakuuta 2005 Oulussa. Kyseinen keikka taltioitiin ja se julkaistaan 22.11. DVD:nä. Rokumentin yleisöllä on mahtava tilaisuus katsastaa DVD:n sisältö etukäteen Kerubin Kuppilalla lauantaina klo 17 alkaen. Katso lisää.


6.11.2006 – Jaakko Teppo DVD:n kultajuhlat Kuppilalla

Jaakko Tepon Onnen kerjäläiset DVD on myynyt kultalevyn verran ja Kulta-TeeVeeTee ojennetaan Jaakko Tepolle Rokumentin yhteydessä. Ole mukana todistamassa tätä historiallista tilaisuutta. Jaakko Tepon DVD kultajuhlat Kerubin Kuppilassa lauantaina 11.11. klo 14 alkaen.


6.11.2006 – Rokumentin ennakkomyynti vilkasta - ilmottaudu Rokumentti-seminaariin

Rokumentin ennakkomyynti on alkanut vilkkaasti. Festivaalipasseja on tietenkin edelleen myynnissä elokuvateatterikeskus Tapiossa, mutta suosittelemme yleisöä ostamaan lippunsa ajoissa sisäänpääsyn varmistamiseksi. Yleisöä suositellaan saapumaan paikalle ajoissa ennen näytöksiä.

Rokumentti-seminaarin ilmoittautuminen on alkanut. Tänä vuonna teemana on uuden teknologian hyödyntäminen musiikissa, niin säveltämisessä kuin jakelussakin. Tapahtumassa asiaa pohdiskelevat alan konkarit ja musiikkialan vaikuttajat, kuten 22-Pistepirkko, Otto Romanowski sekä Petri Alanko ja Timo Repo. Seminaariin on vapaa pääsy ja paikalle voit ilmoittautua täältä.




Katso Rokumentin traileri.

Ensimmäinen Rokumentti järjestettiin vuoden 2005 marraskuussa. Voit tutustua vuoden 2005 Rokumenttiin täällä.



Festivaalin järjestäjiä ovat Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämisprojekti ja Joensuun Popmuusikot ry:n Nuori Rytmi Oy yhdessä Savon Kinot Oy:n kanssa.

Digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämisprojektia rahoittaa Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto (EAKR) sekä Savon Kinot Oy.



Osallistu vuoden 2007 Rokumentti-rockelokuvafestivaalin tekemiseen ja tarjoa omaa elokuvaasi ohjelmistoomme — oli kyseessä sitten rockiin liittyvä fiktio tai dokumentti. Ota yhteyttä media@rokumentti.com ja kerro työstäsi lisää.

Savon Kinot oy Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan liitto Digitaalisen elokuvateatterikeskuksen kehittämisprojekti Joensuun Popmuusikot ry East Finland Film Comission Suomen elokuva-arkisto Sue