High and Dry

Skandinavian ensi-ilta
Michael Toubassi:
High and Dry (USA, 2005)
130 min - DVD - English
Tuotanto: Upstairs Film

Dokumentti High and Dry kertoo Arizonan toiseksi suurimman kaupungin Tucsonin monenkirjavasta musiikkitarjonnasta ja siitä millaisten asioiden kanssa muusikot joutuvat tekemisiin musiikkibisneksessä. Kaupunkia ympäröivät kaktusten ja kojoottien asuttamat aavikot ovat synnyttäneet vuosikymmeniä Giant Sandin Howe Gelbin kaltaisia lahjakkuuksia, joiden lauluista on periytynyt kokonainen alt.country -tyylisuunta. Tucsonsin ympyröistä on kotoisin myös Ilosaarirockissa unohtumattomalla esiintymisellään yleisön lumonnut Calexico -yhtye.

High and Dry -elokuvassa ihmetellään sitä, miten suurten kulttuurikeskusten ulkopuolella voi syntyä omintakeista ja tinkimätöntä musiikkia ja miten musiikilla voi elää heittäytymättä valtavirtaan. Tinkimättömyys vaatii lahjakkuuden ohella työtä, työtä ja työtä. High and Dry keskittää huomionsa Tucsonin työmyyriin, henkilöihin jotka katalysaattorin tavoin saavat kaupungin kukoistamaan. Calexicon ja Giant Sandin ohella ääneen pääsevät mm. the Supersuckers, Machines of Loving Grace, Al Perry ja Rainer Ptanek. Dokumentti sisältää live-pätkiä, bändihaastatteluja sekä ainutlaatuista arkistokuvaa Tucsonista ja sen musiikkimaailmasta. Elokuva on kunnianhimoinen teos menestyksestä ja epäonnistumisesta sekä siitä, mikä on todella merkityksellistä musiikkibisneksessä.

High and Dry esitetään Rokumentissa ensimmäistä kertaa Pohjoismaissa.

 www.upstairsfilm.com/highanddry

 


Michael Toubassi

Michael Toubassi on yksi arizonalaisen tuotantoyhtiön Upstairs Film perustajista ja hallinto- ja promootioyhtiö Bossy Managementin puheenjohtaja. Toubassi on käsikirjoittanut, ohjannut ja tuottanut useita lyhyitä indie-elokuvia ja dokumentteja.

 Takaisin ohjelmasivulle