Rokumentti 2007 – Festarielämää

Komea oli ulkoa Tapio

21.11.2007 12.10

Klikkaa isommaksi Klikkaa isommaksi

Komealta näytti elokuvateatteri Tapio Rokumentin aikana.

 

Ohjaajat jututettavana

21.11.2007 12.10

Klikkaa isommaksi

Ohjaajat Michael Gramaglia ja Gandulf Hennig joutuivat heti Joensuuhun saavuttuaan pyöritykseen: ensin he kävivät juttelemassa ja kertomassa filminteosta ammattikorkeakoulun opiskelijoille ja sen jälkeen he siirtyivät Kerubin Kuppilalle jutustelemaan vapaammin samoista aiheista.

-verkkotoimitus-

 

Seminaari keräsi kuuntelijoita

21.11.2007 12.10

Klikkaa isommaksi

Rokumentin seminaari keräsi satakunta innokasta kuuntelijaa myös tänä vuonna. Aiheenahan sempassa oli tinkimättömyys musiikin tekemisessä, niin levyttämisessä, keikkailussa kuin videoiden tekemisessä. Puhumassa olivat Marzi Nyman, Tomi Salesvuo ja Kaarle Viikate. Kommentoimassa olivat Janne Sivonen Stella-yhtyeestä ja Oskari Huttu, Rento Elämä-dokumentin ohjaaja.

-verkkotoimitus-

 

Sempel soikoon

20.11.2007 10.31

Klikkaa isommaksi

Yksi Rokumentin tunnetuimmista ulkomaalisista ohjaajavieraista, Peter Sempel, saapui Joensuuhun perjantaina juuri ennen hänen Dandy-elokuvan esitystä. Herra ohjaaja saapui paikalle tällä kertaa kotoaan Hampurista, vaikkakin Sempel tunnetaan ympäri maailmaa filmien kanssa kiertävänä indie-taiteilijana sekä varsinaisena tee-se-itse-miehenä. Edellinen keikka oli Sao Paolossa. Parahiksi ohjaaja saapuikin, sillä lennot olivat valitettavasti myöhässä, joten aikaa hotellilla käyntiin sekä virkistäytymiseen ei juurikaan ollut. Suoraan lennolta ohjaaja-taiteilija asteli yleisön eteen ja filmikelatkin ehdittiin matkan jälkeen tarkistaa.

”Tämä on paras elokuvani” totesi Sempel heti kättelyssä ja jatkaa itsensä ja elokuvan esittelyä yleisölle. ”Dandy on esitetty pari kertaa Suomessa aikaisemmin, mutta uusi yleisö jännittää aina. Usein jään esityksiin seuraamaan yleisön reaktiota. Dandy on kuitenkin tehty 1988, joten on mielenkiintoista havainnoida yleisöä ja pohtia kuinka yleisön reagointi on muuttunut vuosien saatossa. Samoin yleisökin vaihtuu vuosien saatossa. Välillä porukka on mustiin pukeutuvaa ja täällä Joensuussa porukka taitaa olla melko nuorta, mikä on hieno asia” –jatkoi ohjaaja.

Rokumentin lauantaina puolestaan esitettiin ohjaajan dokumentti yhdestä heavy rockin ikoneista Lemmy Kilmisteristä. Esityksen aluksi ohjaaja yltyi vitsailemaan, että tietääköhän salissa kukaan kuka Lemmy mahtaa olla. Jotkut jopa taisivat tietääkin.

” Tiesittekö muuten, kuinka sain Lemmyn puhelinnumeron? ” ohjaaja virkkoi täydelle Tapion salille. ” Los Angelesista löytyy yksi kadun henkilö, jolta voi ostaa julkkisten puhelinnumeroita. Mitä tunnetumpi henkilö, niin sitä suurempi korvaus tuli maksaa. Maksoin Lemmyn numerosta 100 dollaria ja numerosta sain Lemmyn kiinni ensimmäisellä yrittämällä” naureskeli hyväntuulinen Sempel.

-verkkotoimitus-

 

Ville & Ville saivat ihmiset herkistymään

19.11.2007 16.10

Klikkaa isommaksi

Rokumentin päätösklubi pidettiin tänä vuonna ravintola Jokelassa. Esiintymässä olivat Ville Leinonen ja Ville Härkönen, jotka esittivät omia, toistensa ja mm. Kake Randelinin tuotantoa. Tunnelma oli paikoin käsinkosketeltavan herkkä, mutta iloisemmat rallit saivat yleisön villisti mukaan. Täyden salin kerännyt konsertti päätti loistavasti Rokumentin tiiviin viikonlopun.

-verkkotoimitus-

 

Thrash metallia

19.11.2007 16.00

Rick Ernstin Get Thrashed sai täyden salin hevimusiikin ystäviä katsomaan tarinaa metallin alalajista. Dokumentti kävi läpi hienosti thrashmetallin synnyn, nousun ja olemassa olon aina 80-luvun alusta tähän päivään. Metallica, Slayer, Megadeth, ja muut alan konkarit olivat itseoikeutetusti esillä, sillä ovathan he keksineet koko musiikkityylin. Yleisössä olikin selvästi aistittavissa nostalgian tuntua, kun vanhat suosikit kertoivat screenillä musiikistaan. Heviä parempaa todellakin on vain hyvä hevi.

-verkkotoimitus-

 

Rokumentti loppusuoralla

18.11.2007 18.00

Klikkaa isommaksi

Rokumentti alkaa olla loppusuoralla. Viimeinen leffa, Bob Dylan filmatisointi I'm Not There, käynnistyy tunnin päästä. Onneksi fiilistelemään pääsee vielä Jokelan päätösklubilla, missä Villet Leinonen ja Härkönen esittävät omaa ja lainamateriaalia. Rokumentin väki kiittää ja kumartaa kaikille osallistuneille, ensi vuonna sitten uudelleen! Huomenna päivitämme tänne vielä viimeisiä tunnelmia, muista käydä tarkastamassa

-verkkotoimitus-

 

Onnelliset tuottajat

18.11.2007 13.13

Klikkaa isommaksi

Sunnuntai on hyvässä vauhdissa ja Rokumentin tuottajan Petri Variksen kasvoilla on leveä hymy. "Fiilikset ovat väsyneet mutta onnelliset. Kaikki on mennyt todella hyvin ja minulla on ollut hauskaa", kertoo Petri. Voidaan siis sanoa, että festivaali on ollut menestys. "On hienoa, että kaupungista näkee, että täällä on meneillään festari. Ympäri kaupunkia kulkee ihmisiä festarihumussa. Se on hienoa. On ollut mukava myös kuulla ihmisten kommentteja." Tuottaja on tyytyväinen myös siihen, että festivaalivieraat ovat viihtyneet.

Varis on ehtinyt itsekin käydä katsomassa muutaman elokuvan. Suurimman vaikutuksen häneen ovat tehneet Jaakko Kilpeläisen elokuvat Vallattu! ja Antti. "Kiitokset näistä elokuvista Jaakolle. Ne ovat kulttuurityötä ja niiden arvo tulee nousemaan. Ne ovat tärkeitä myös meille nuoremmille, jotka emme olleet itse paikalla näkemässä ja kokemassa, mitä tapahtui. Sitä oli hienoa katsoa."

Tapion käytäviltä voi myös tavoittaa Rokumentin toisen tuottajan Katri Kilpiän, jonka kasvoilla komeilee yhtä leveä hymy kuin Petri Variksenkin kasvoilla. "Aika helvetin hyvä fiilis."

-verkkotoimitus-

 

Iloista asiakaspalvelua

18.11.2007 13.02

Klikkaa isommaksi

Kun astuu elokuvateatteri Tapioon sisään, ei voi olla huomaamatta kahta iloisesti hymyilevää kaunista neitoa, jotka seisovat kirkkaasti loistavan Rokumentti-standin luona. He ovat Rokumentin infon tytöt Kaisu ja Heidi. He ovat perjantaista asti toivottaneet festivaaliasiakkaat ja -vieraat tervetulleeksi. "Meininkin on hyvä." Kertoo Heidi. "Tunnelma on loistava: mukava ja leppoisa."

Infon tytöiltä saa vielä tänäänkin esitteitä ja myytävänä on mm. Rokumentin paitoja. Infotiskillä voi myös osallistus kyselyyn, jossa palkintona on liput Nightwishin konserttiin.

-verkkotoimitus-

 

Iloiset ulkomaiset tähdet

18.11.2007 12.51

Klikkaa isommaksi Klikkaa isommaksi

Sunnuntaiaamuna elokuvateatteri Tapion käytävillä näkyi myös kaksi todella iloista herrasmiestä. He ovat Rokumentin ulkomaiset tähdet Fallen Angel: Gram Parsons -elokuvan ohjaaja Gandulf Hennig sekä End of the Century: The Story of the Ramones -elokuvan ohjaaja Michael Gramaglia. Molemmat ohjaajat kehuvat tapahtumaa: "Tämä on hieno festivaali. Se on sekä minun että Michaelin mielipide", sanoo Hennig ja jatkaa "Ohjelmisto on hieno. Täällä on monta kiinnostavaa elokuvaa." Hennig ja Gramaglia kehuvat myös Suomea. "Ihmiset ovat olleet mahtavia" sanoo Gramaglia. Hennig kehuu ruokaa: "Pidän todella paljon kalaruuasta täällä. Ja eilen kävimme saunassa. Se oli aivan loistavaa!"

Rokumentin ulkomaiset tähdet ehtii nähdä vielä tänäänkin, sillä he aikovat katsoa ainakin Scott Walkerista ja Bob Dylanista kertovat elokuvat.

-verkkotoimitus-

 

Kiviojan aamuterveiset

18.11.2007 12.27

Klikkaa isommaksi

Verkkotoimitus tavoitti ohjaaja Marko Kiviojan ennen aamun ensimmäisiä näytöksiä. Paikalla oli myös Rokumentin Katri Kilpiä, joka kysäisi uteliaana Koria-Roll: Erikoishommaa 2006 -elokuvan ohjaajalta, mitä mieltä tämä on tapahtumasta. Pieni hymy kasvoillaan Kivioja kehuu tapahtumaa: "Loistava tapahtuma. Olen iloinen, että elokuvani pääsi tänne ja että itsekin pääsin tänne. Tämäntyyppisille elokuville ei oikein esityspaikkaa, joten tämä on hieno juttu."

Koria-Roll -elokuvan esitys oli eilen ja ohjaaja oli tyytyväinen elokuvansa saamaan vastaavottoon. Katsojia oli ihan mukavasti ja ohjaajan mieltä lämmitti, että katsojat olivat tulleet paikalle varta vasten katsomaan tätä elokuvaa.

Kivioja on ehtinyt käydä katsomassa muutamia elokuvia. Nyt hän oli menossa katsomaan Ramones-dokumenttia End of the Centurya. "Tältä odotan paljon. Ja jos se ei ole hyvä, heitän rintamerkin junan ikkunasta ulos." Ohjaaja oli käynyt katsomassa myös Sempelin elokuvan Lemmyn. "Sempelin tyyli ilmaista asioita antaa toivoa myös pienemmälle tekijälle. Odotin kyllä hieman toisenlaista." Erityisesti Marko Kivioja piti Jaakko Kilpiäisen elokuvasta Antti. "Se oli loistava!"

-verkkotoimitus-

 

Jännittyneet ohjaajat

18.11.2007 11.22

Klikkaa isommaksi

Rokumentti on kääntynyt viimeiselle päivälle -tänä vuonna siis. Tänäänkin on tarjolla monta kiinnostavaa ja hienoa elokuvaa. Mutta palataan hetkeksi takaisin eiliseen. Ennen illan viimeisen elokuvan alkua Verkkotoimitus tapasi kaksi jännittynyttä ohjaajaa eli herrat Oskari Hutun ja Aleksi Raijn. Reggae-elokuva Rento elämän esitykseen ei ollut enää pitkä aika.

Mikä herroja sitten jännitti? "Tekniset asia jännittää", sanoivat kumpikin melkein yhtä aikaa. "Meitä on viime aikoina vaivannut aikamoinen epäonni, huono karma tai joku semmoinen. Kaikki, mikä voi, ja myös kaikki sellainen, mikä periaatteessa ei voi, on mennyt reisille." Herrat kertovat, että elokuvaa on vielä masteroitu Joensuussa, mutta ääniraidan viimeistely ei ole sujunut ihan käsikirjoituksen mukaan: "Ohjelmat, jotka ovat aina toimineet, ovat kaatuneet, tiedostot ovat kadonneet ja serverit hävinneet. Ja kaiken huipuksi postipoika hukkasi meidän ääninauha-DVD:n. äsken tänne paikan päälle lähtiessä elokuva meinasi jäädä majapaikkaan." Täytyy myöntää, että kummalta kuulostaa.

Mutta onneksi Huttu ja Raij ovat varmoja siitä, että heidän onnensa on kääntynyt. "Me katsoimme Suomi-Azerbaidzhan -jalkapallo ottelun ja Suomi käänsi pitkän epäonnen jälkeen pelin edukseen. Me uskomme, että tämä hyvä onni on tarttunut meihinkin. Siispä kävimme kaikki, ohjaajat ja kuvaajat, tekemässä loton."

Ja niin vain näytti, että onni tarttui, sillä elokuva saatiin pyörimään ja hienolta se näyttikin! Talven alkaessa kiristää otettaan on hienoa muistella, vaikka vain lyhyen hetken ajan, kesää ja auringonpaistetta. Rento elämää -elokuva on hauska ja nimensä mukaisesti rento. Tanssivat ja hymyilevät ihmiset tuovat hymyn omillekin huulille. Myös Joensuun Popmuusikoiden Asko Piiparinen piti elokuvasta: "On se edelleen helevetin hyvä! Ja oli hauskaa nähdä ihmisten reaktio leffasalissa."

Verkkotoimituksen mielestä parasta elokuvassa oli stage manageri-Mikan kommentit, jotka kertoivat kaiken olennaisen: "Rakkaus".

-verkkotoimitus-

 

Vallattu! - Jaakko Kilpeläinen

17.11.2007 19.19

Klikkaa isommaksi Klikkaa isommaksi

Rokumentissa ilta on jo pimentynyt, mutta elokuvat pyörivät yhä. Kolmossalissa ensi-iltansa sai kaksi kiehtovaa dokumenttia: Jaakko Kilpeläisen ohjaama Vallattu! ja Jari Ruotsalaisen ohjaama Antti, jonka tekemisessä Kilpeläinen oli myös mukana. Näytöksen jälkeen yleisö palkitsee ohjaajat raikuvin aplodein.

Jaakko Kilpeläisen tunnelmat ovat tuplaensi-illan jälkeen hieman sekavat. "Olo on voipunut. Enää ei hävetä eikä pelota." Kilpeläisen mielestä molemmat elokuvat saivat oikeassa paikassa ensi-illan.

Elokuvia katsomassa oli myös tapahtumiin osallistunut Asko Reittu, valtaaja vuosimallia -79. "Vallattu! oli nostalginen matka. Katsoessa elokuvaa tuntemukset olivat samat kuin silloin."

-verkkotoimitus-

 

Hymyilevä Wentus Blues Band ja ohjaaja Kossi

17.11.2007 19.00

Klikkaa isommaksi

Tapion aulasta Verkkotoimitus tavoitti iloisen seurueen. Wentus Blues Bandin jäsenet (kuvassa vasemmalta oikealle) Kim "Hiding" Vikman, Juho Kinaret, Robban Hagnäs ja Niko Riippa sekä elokuvan The Family Meeting ohjaaja Heikki Kossi olivat juuri esitelleet elokuva Rokumentin yleisölle. Miehet olivat iloisella mielellä ja ylistivät kilvan Joensuuta ja Rokumenttia: "Tuntuu hienolta olla täällä." "On hienoa, että on tällainen rockmusiikkiin erikoistunut leffafestari." "Joensuussa aina tapahtuu, kun tänne tulee." "Samat sanat. Tänne on hyvä tulla."

The Family Meeting -elokuvan ohjaaja Heikki Kossin mielestä Rokumentti on kulttuuriteko. "Maailmalla rockmusiikkielokuva on jo vakiintunut genre. Täällä ei vielä. Siksi Rokumentti on niin hieno idea."

Jos blues kiinnostaa, kannattaa tänään suunnata Karjalantaloon Kellariin kuuntelemaan Wentus Blues Bandia. Show alkaa klo 20.00.

-verkkotoimitus-

 

Kuppilassa bingottiin

17.11.2007 16.55.

Klikkaa isommaksi

Kello neljän aikaan Kerubin Kuppila täyttyi hymyilevistä ja innokkaista bingoajista. Lauantaisin Kuppilassa bingotaan säännöllisesti ja tänään Rokumentin kunniaksi palkintona jaettiin Rokumenttiaiheisia tavaroita. Bingoajia oli paljon ja tunnelma oli katossa. Myös Bingo-emäntä Heidi näytti nauttivan olostaan. Bingo on kivaa!

-verkkotoimitus-

 

Lauluja Pohjoisesta tai muuta sellaista - Tommi Virtanen

17.11.2007 17.45

Klikkaa isommaksi

Verkkotoimitus yhytti ohjaaja Tommi Virtasen ennen oman elokuvan näytöstä. Nyt elokuvaa on näytetty jo muutamassa paikassa, joten ohjaaja ei enää jännitä. "Alkujännitys on jo mennyt ohi", Virtanen sanoo. Hän on tyytyväinen myös elokuvan saamaan vastaaottoon. "Vastaanotto on ollut positiivisempaa kuin odotin. Myös Sonata Arctican fanit ovat suhtautuneet elokuvaan tyytyväisesti." Ohjaaja kertoo jännittäneensä nimenomaan fanien suhtautumista, sillä dokumentti ei ole "fanituote". Oulussa elokuvan ensi-illassa oli katsomossa paljon bändin faneja, jotka ovat kommentoineet elokuvaan kiittäen.

Virtanen on itsekin kotoisin Kemistä ja elokuva onkin syntynyt osittain kaupungin innoittamana. Ohjaaja oli saanut idean, kun oli joululomallaan ajellut Kemin autiota katua kuunnellen Sonata Arcticaa. "Minua kiehtoi kontrasti menestyneen bändin ja talvisin niin aution kaupungin välillä." Elokuvan tekeminen oli mielenkiintoista. Sen aikana tapahtui paljon sellaistakin, mitä ei oltu osattu odottaa. "Bändin kitaristin katoaminen ja sitten vaihtuminen teki työstä toisaalta mielekkäämpää ja toisaalta myös vaikeampaa, kun etukäteen tehdyt suunnitelmat eivät pitäneetkään. Elokuva muuttui koko ajan."

Joensuuhun Virtanen tuli mielellään. "Rokumentti on hyväntuntuinen festivaali. Siitä on aistittavissa tekijöidensä henki." Virtanen sanoo ja jatkaa: "Yllätyin siitä, miten suureksi tapahtuma on kasvanut näinkin lyhyessä ajassa. Odotin, että tämä olisi pieni festivaali, jossa näytetään muutamaa elokuvaa pari päivää, mutta täällähän onkin vaikka mitä." Ohjaaja onkin jo ehtinyt tutustua muihin elokuviin ja saldo taitaa toistaiseksi olla plussan puolella. "Punklandia oli mielenkiintoinen ja hyvin tehty. Suomessa tehdään hyviä juttuja!"

Näytöksen jälkeen ohjaaja oli tyytyväinen. "Yleisö tuntui tykkäävän ja keskustelua olisi voinut jatkaa pidempäänkin." Lauluja Pohjoisessa tai muuta sellaista -dokumentin seurana näytettiin Zaida Bergrothin Heavy Metal. Tommi Virtanen "diggasi perkeleesti".

-verkkotoimitus-

 

Rokumentti näkyy myös Kerubin Kuppilassa

17.11.2007 16.55.

Klikkaa isommaksi Klikkaa isommaksi

Rokumentti on valloittanut Kerubin kuppilan. Kuppilassa heijastetaan seinälle musiikkivideoita. Ainakin Verkkoitoimituksen huulille hymyn toivat Tohtori Orffin ja Herra Dalcrozen Sumffaan paluu.

Kuppilan yhteydessä olevassa Kino Montussa on tänään ilmaisnäytöksiä ja muutamia pidempiä, joihin tarvitaan lippu. Lippuja myy Olli, jonka mukaan kaikki on sujunut hyvin. "Aamupäivä on ollut hieman hiljaisempaa, mutta pikkuhiljaa ihmisiä on tullut enemmän." Ollilla ainakin on mukavaa!

-verkkotoimitus-

 

Rokumentti sujuu hienosti!

17.11.2007 16.20

Klikkaa isommaksi Klikkaa isommaksi

Toinen festaripäivä on hyvässä vauhdissa ja elokuvat kiinnostavat yleisöä. Moni elokuva on vetänyt salit täyteen. Perjantaina Control oli loppuunmyyty ja Punk's Not Dead:in näytöksessä oli vain muutama satunnainen penkki tyhjänä. Tänään verkkotoimituksen mieltä lämmittää myös useampi täpötäyteen myyty sali: Lemmy, Vallattu!/Antti, Lauluja Pohjoisesta tai muuta sellaista/Heavy Metal sekä Get Trahshed, The Story of Trash Metal ovat kaikki loppuunmyyty.

Myös Rokumentin klubit kiinnostavat. Tämäniltaisen Teatteriravintolassa pidettävän Probleema-klubin ennakkoliput on myyty. Ovelle on jätetty joitakin lippuja, mutta ne ovat haluttuja. Joten jos klubi kiinnostaa, ole ajoissa! Probleema-klubi alkaa klo 22.00.

-verkkotoimitus-

 

Pietarin musta koira - Mikko Keinonen

17.11.2007 14.41

Klikkaa isommaksi

Pietarin musta koira -dokumenttielokuva kertoo venäläisesen DDT-yhtyeen keulakuvasta Juri Shevtsukista. Elokuvan toinen ohjaaja Mikko Keinonen on saapunut Joensuuhun dokumentin mukana. Esityksen jälkeen Keinonen on hyvillä mielin. Rokumentin yleisö otti elokuvan hyvin vastaan ja sekä ennen elokuvaa pidetyn esitelmän aikana että elokuvan jälkeen syntyi hyvää keskustelua. Keinonen itse on keskutellut elokuvasta jo lukemattomia kertoja, sillä elokuva valmistui jo vuonna 2000 ja sitä on sen jälkeen näytetty useassa paikassa - myös maailmanlaajuisesti. Ja tästä ohjaaja on tietysti tyytyväinen: "Elokuvassa on se jännä puoli, että se on jäänyt elämään. Sitä pyydetään esitettäväksi joka vuosi."

Keinosen mukaan elokuva on syntynyt "aikamoisen sattuman" kautta. 90-luvun puolivälissä ohjaajan silloinen tyttöystävä, nykyinen vaimo, opiskeli Pietarissa ja törmäsi siellä DDT-yhtyeeseen luennolla. Ohjaajaa itseään aihe ei vielä kiinnostanut lainkaan: "Minulla oli silloin kaikki tyypilliset Venäjä-ennakkoluulot". Kuultuaan vahingossa bändin musiikkia hän kuitenkin innostui. Ja kun Keinonen kuuli bändin keulahahmon tarinan, hän innostui vielä enemmän. "Aluksi ajattelin tehdä lehtijutun, sitten TV-dokumentin." Lopputuloksena on kiinnostava dokumenttielokuva. Keinonen otti yhteyttä elokuvan toiseen ohjaajaan Henrik Niinimäkeen, joka myös innostui aiheesta heti. Niinimäki otti yhteyttä bändiin, joka suostui kuvattaksi. "Yllätyin siitä, miten lämpimästi DDT otti meidät vastaan. Se oli hienoa."

Elokuvan tekoprosessi oli pitkä. Se kesti neljä vuotta. Kuvaamisen ja leikkausprosessin jälkeen Keinonen oli jo väsynyt elokuvaan ja elokuvan promoaminen jäi vähälle. Tosin ensi-ilta oli hieno. Nyt ohjaajakin nauttii taas elokuvastaan. "Oli mukavaa nähdä se isolta screenilta pitkästä aikaa." Keinosen mielestä parasta elokuvassa on se, miten elokuva on kestänyt aikaa: "Siinä on kymmenen vuotta vanhaa materiaalia, joka kestää edelleen tarkastelua." Elokuva on edelleen ajankohtainen.

-verkkotoimitus-

 

You see me Laughin' - Bluesin hurmaa

17.11.2007 13.34

Klikkaa isommaksi

Festivaalin toinen päivä pyörähtää käyntiin komeasti soivan bluesin tahtiin. Mandy Steinin elokuva You see me Laughin' kertoo viimeisistä aidoista bluesmiehistä. Dokumentti kuvaa Yhdysvaltojen syvän Etelän elämää, ihmisiä ja varsinkin musiikkia. Parasta elokuvassa onkin musiikki. Se on aitoa, rosoista ja siloittelematonta. Se kumpuaa syvältä soittajista ja iskee kuulijoihin. Elokuvan musiikkikohtaukset ovat mielenkiintoisia ja niissä kuuluu vanhojen miesten aito sointi.

Musiikkiin liittyy kiinteästi myös sen tekijät. Onkin melkein hypnoottista katsoa, miten musiikki syntyy ja miten se alkaa soida. Musiikki on erottamaton osa näitä vanhoja miehiä. Sen kautta he kertovat kaiken elämästään: ilot, surut, murheet, totuudet ja valheet. Elokuva antaa bluesmiesten kertoa itse tarinansa ja nämä tarinat ovat kiehtovia. Heidän elämänsä on rosoista ja vaikeaa, mutta silti muusikot ovat itsetietoisia ja ylpeitä.

Steinin elokuvassa haastatellaan myös muutamia suurelle yleisölle tutumpia artisteja (Iggy Pop, Bono) ja onkin mielenkiintoista kuulla heidän kokemuksistaan bluesmiesten parissa. Etelän miehet kun eivät kumarra ketään. Elokuvan huumori syntyykin juuri muusikoiden itsetietoisuudesta.

-verkkotoimitus-

 

Punklandia: kapinaa ja tekemisen iloa

16.11.2007 20.05

Klikkaa isommaksi

Festivaali on jo hyvässä vauhdissa ja teatterin syövereissä elokuvat pyörivät. Kaikki on hyvällä mallilla ja tekijöillä on hyvä mieli. Hyvällä mielellä on Rokumenttiin saapunut myös Punklandian ohjaaja Ari Matikainen. Matikaisen mielestä Rokumentti on hyvä lisä Joensuun rock-maineelle. "Jo festarin nimi on naseva. Se kertoo kaiken olennaisen!" Matikainen toivoo erityisesti, että Rokumentti madaltaisi yleisön kynnystä katsoa dokumentteja. "Jostain syystä dokumentti koetaan raskaaksi elokuvan lajiksi - mistä lie slaavilaisesta jähmeydestä johtuu. Toivottavasti rockmusiikin ja musiikkielokuvien kautta yleisö löytäisi tiensä näidenkin pariin."

Kysyttäessä elokuvasta ohjaaja kertoo mielellään ajatuksiaan. Punklandia kertoo siitä, miten punk saapui Suomeen 70-luvulla ja miten siitä tuli Suomessa maailmanlaajuisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Matikainen kertoo sen vaikutuksesta ihmisiin: "Vimma oli kova. Punk mullisti meiningin. Eikä kukaan kyseenalaistanut sitä mitä tehtiin." Matikainen kertoo. "Punk oli lupa tehdä kaikkea."

Punklandiassa on käytetty paljon arkistomateriaalia ja aikalaishaastatteluja. Dokumentti luo nostalgiaa ja kertoo, miten punk oli koko maanlaajuinen ilmiö. Matikainen sanoo dokumentistaan, ettei sitä ole tehty "otsa rutussa". Tammikuussa Yle Teemalla näytettävä 6-osainen dokumenttisarja on ennen kaikkea aikamatka: Se on kuvaus eletystä ajasta ja sen ilmapiiristä. Ja musiikista.

-verkkotoimitus-

 

Sigur Rós - Heima

16.11.2007 12:31

Klikkaa isommaksi

Heima on elokuva, joka tulisi kaikkien katsojien kokea elokuvateatterissa. On vaikea uskoa että elokuvan runolliset kuvat ja hyökyvä musiikki pääsevät oikeuksiinsa kotitelevisiosta katsottuna. Mutta eiköhän tuo sieltäkin kelvanne, sen verta laadukkaasta filmatisoinnista on kyse. Teatterissa Heiman pitkiin kuviin ja raukeaan rytmiin jaksaa keskittyä elokuvan ansaitsemalla tavalla.

Väljästi määriteltynä Heima on kiertuedokumentti Sigur Rós -yhtyeen Islannin kiertueesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen "kamera kiertää keikkabussia" -kuvailu, saatikka perinteinen kiertue. Kiertueen konsertit järjestettiin pienillä paikkakunnilla luonnon keskellä ja ne olivat yleisölle ilmaisia. Osa keikoista on selkeästi järjestetty elokuvan ehdoilla, mutta haitanneeko tuo kun komealta näyttää. Ei Heiman tarkoituskaan liene seurata orjallisesti todellisuutta vaan luoda satumainen matka yhtyeen seurassa. Samanlaista fantasiaa bändikin toteuttaa laulaessaan laulujaan keksityllä kielellä. Komea avaus elokuva on festivaaleille yhtä kaikki, sääli kyllä ettei Sigur Róssia saatu Tapioon konsertoimaan. Näin nämä konserttielokuvat tulisi kyllä kokea, isossa salissa ihmisten keskellä. On vahinko ettei tähän juurikaan ole mahdollisuuksia.

-verkkotoimitus-