Rautaa Rajan taa
Kalle Kujala:
Rautaa Rajan taa (Suomi, 2009)
83 min. - suomi, englanti
Rautaa rajan taa on dokumentti suomalaisesta hevimusiikista. Elokuvassa haastatellaan menestyneitä raskaan musiikin yhtyeitä Amorphista, Sonata Arcticaa, Korpiklaania ja Hanoi Rocksia sekä Eicca Toppisen, Tuomas Holopaisen sekä Jone Nikulan kaltaisia alan vaikuttajia. Ohjaaja Kujala selvittää dokumentissaan miksi valtio ei tue maailmaa kiertäviä hevitähtiä samalla määrin kuin oopperaa. Dokumentin tyyli on maailmalta tuttua kärjistävää ja tahatonta huumoria viljelevää kyseenalaistamista á la Michael Moore. Kujala kujeilee elokuvassa haastattelemiensa poliitikkojen kuten Päivi Räsäsen, Mauri Pekkarisen ja Stefan Wallinin kustannuksella, mutta joutuu usein itse katsojan naurun kohteeksi.
Rautaa rajan taa on kahtiajakoinen katselukokemus. Elokuva muistuttaa hevimaailman skitsofreenisesta kokonaisuudesta – lavalle astuvat muusikot ovat fiksuja, määrätietoisia ja kovalla työllä menestyksensä ansainneita rautaisia ammattilaisia, mutta heidän sanomansa vetoaa murrosikäisen mustavalkoisen kapinallisuuden nimeen vannoviin ikinuoriin. Katsoja voi itse päättää kumpaan kategoriaan ohjaaja Kujala kuuluu. Elokuvan ristiriitaisuuden huipentaa haastatteluun talutettu Andy McCoy, joka toistaa parikymmentä vuotta jauhamaansa mantraa Hanoi Rocksin suuruudesta. Mustavalkoisista väitteistään huolimatta, tai juuri niiden ansiosta Rautaa rajan taa on loistava kuvaus suomalaisesta hevistä vuonna 2010.
Katso myös:
» Sacha Gervasi: Anvil! The Story of Anvil
» Ryan Page, Christopher Pomerenke: Blood into Wine
» Matti Penttilä: Fire Inside - erään yhtyeen tarina
» Sacha Gervasi: Anvil! The Story of Anvil
» Ryan Page, Christopher Pomerenke: Blood into Wine
» Matti Penttilä: Fire Inside - erään yhtyeen tarina
La 20.11.2010 12:30 Tapio 4