Frank

Lenny Abrahamson:
Frank (Irlanti, 2014)
95 min. • englanti
K-12

Frank on vuoden musiikkielokuvatapaus! Irlantilainen draama on ihastuttanut yleisöjä maailman elokuvafestivaaleilla sympaattisen nyrjähtäneen tunnelmansa ja absurdin tarinansa ansiosta. Elokuva kertoo (teko)taiteellisesti kunnianhimoisesta elektropop-yhtyeestä, jota johtaa jättiläismäiseen lasikuitupäähän sonnustautunut laulaja Frank. Elokuva on hurmaava, sopivan epämuodostuneella tavalla! Draamakomedian keskiössä on nuori wannabe-muusikko Jon, joka liittyy omalaatuiseen elektropopyhtyeeseen nimeltä Soronprfbs. Kosketinsoittajaksi pestattu Jon osaa kolme sointua mutta on sitäkin innokkaampi menestymään. Bändin keulakuva Frank ei riisu koskaan maalattua jättipäätään, eikä kukaan bändistä ole nähnyt koskaan Frankin kasvoja.

Frankin juonta on turha selittää liian tarkasti. Bändi äänittää debyyttialbumiaan vuoden, käy läpi mystisiä taiteellisia kokeiluja ja päätyy YouTuben ansiosta keikalle South by Southwest -festarille. Juonta tärkeämpää on riemukkaan mielipuolinen tunnelma, jonka ohjaaja Abrahamson saa aikaan. Frank on sympaattinen ja härö kuvaelma outsider-taiteilijan ja pyrkyrin kohtaamisesta. Elokuva on täynnä tummasävyistä huumoria, joka pakottaa kysymään €saako tälle nauraa?€

» frank-film.com



Katso myös:

» Mike Myers: Supermensch: The Legend of Shep Gordon
» John Ridley: Jimi: All Is by My Side
» Joel & Ethan Coen: Inside Llewyn Davis
» Mike Myers: Supermensch: The Legend of Shep Gordon
» John Ridley: Jimi: All Is by My Side
» Joel & Ethan Coen: Inside Llewyn Davis


« takaisin

Lenny Abrahamson: Frank

Lenny Abrahamson: Frank

Näytösaika:
Tapio 2 • Su 16.11.2014 19:00

« takaisin