1/2 Revolution

Omar Shargawi, Karim El Hakim:
1/2 Revolution (Tanska, 2011)
72 min. • englanti, arabia • Tekstitys englanniksi
K-16

½ Revolution on silminnäkijän kertomus Egyptin vallankumouksesta vuonna 2011. Kaksi elokuvantekijää oli paikalla, kun kansa vaelsi kaduille vaatimaan presidentti Hosni Mubarakin eroa. Korruptioon ja työttömyyteen kyllästyneet kansalaiset levittivät tietoa sosiaalisessa mediassa ja saivat aikaan valtaisan liikehdinnän Kairon kaduille. ½ Revolutionin ohjaajat dokumentoivat tarkasti jatkuvasti painostavammaksi käyvää ilmapiiriä.

½ Revolutionin merkittävyys ei ole sen elokuvallisissa ansioissa. Päinvastoin, tapahtumien keskellä kuvattu materiaali on raakaa, mutta se kertoo, mitä uutisotsikoiden takana todella tapahtui. Elokuva näyttää meille, millaisia ihmisiä vallankumoukselliset ovat ja millaisessa toivon, uskon ja konetuliaseiden kaaoksessa he elävät. Epätoivo ja suuttumus saavat aikaan tarpeen muutokseen, mutta samalla levottomuudet räjäyttävät arjen sirpaleiksi. ½ Revolution on kertomus inhimillisistä ihmisistä, jotka elävät riemun ja epätoivon keskellä vaarantaen henkensä vapauden takia. Näitä ihmisiä uutisten takana meidän ei tule unohtaa.



Katso myös:

» Talal Derki: Return to Homs
» Sergei Loznitsa: Maidan
» The Riahi Brothers: Everyday Rebellion
» Talal Derki: Return to Homs
» Sergei Loznitsa: Maidan
» The Riahi Brothers: Everyday Rebellion


Omar Shargawi , Karim El Hakim: 1/2 Revolution

Omar Shargawi , Karim El Hakim: 1/2 Revolution

Näytösaika:
Tapio 3 • Ke 12.11.2014 17:30

« takaisin