Mistaken for Strangers

Tom Berninger:
Mistaken for Strangers (USA, 2013)
75 min. • Englanti
K-12

Mistaken for Strangers on kaikkea muuta kuin perinteinen bändileffa, ja se sopii erinomaisesti The Nationalin fanien lisäksi dokkarifriikeille. Leffa on kuvattu bändin kiertueella, mutta fokus ei ole The Nationalissa. Päähenkilöksi kohoaa ohjaaja Tom, joka on bändin laulajan Matt Berningerin nuorempi veli. Tom on pyydetty rundille mukaan rodariksi, mutta videokameran kanssa jaloissa pyörivästä ja juhlimiseen keskittyvästä miehestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Höhlää hevifania muistuttava Tom hermostuttaa bändin jäseniä ja yhteentörmäys on valmis – aika kaivaa esiin popkornit!

Matt ja Tom ovat kuin yö ja päivä. Matt on vastuullinen vanhempi veli ja suositun indiebändin laulaja, Tom asuu yhä veljesten vanhempien luona ja yrittää päättää mitä haluaisi elämässään tehdä, B-luokan kauhuleffojen lisäksi. Tom ei juurikaan fanita The Nationalia, koska hänen musiikkimakunsa on enemmän kallellaan Judas Priestin suuntaan. Silti hän hakee yhdeksän vuotta vanhemman veljensä hyväksyntää ja toivoisi voivansa olla yhtä menestynyt. Kaiken hupailun jälkeen elokuvan sielu on nimenomaan tässä veljesten keskinäisessä suhteessa, joka haasteista huolimatta kehittyy elokuvan edetessä.
Festivaalivuoden yllätyshitti on hykerryttänyt yleisöjä läpi Euroopan.

» mistakenforstrangersmovie.com



« takaisin

Tom Berninger: Mistaken for Strangers

Tom Berninger: Mistaken for Strangers

La 16.11.2013 17:00 Tapio 3