Laulu koti-ikävästä

Mika Ronkainen:
Laulu koti-ikävästä (Suomi, 2012)
90 min. • Suomi, ruotsi • Tekstitys suomeksi
-S-

Oululainen elokuvaohjaaja Mika Ronkainen käsitteli dokumenttielokuvissaan Huutajat ja Freetime Machos onnistuneesti pohjoissuomalaista identiteettiä. Ronkainen kertoi Oulun omituisten ominaispiirteiden kautta pohjoisten miesten tunteista, joista ei normaalisti ääneen puhuta. Elokuvat herättivät ihastusta maailmalla, mutta varsinaisen läpimurron teattereissa toi tänä vuonna ensi-iltansa saanut Laulu koti-ikävästä.

Laulu koti-ikävästä on selkeästi Ronkaisen vahvin ohjaustyö. Elokuva voitti parhaan dokumenttielokuvan palkinnon arvostetuilla Göteborgin elokuvajuhlilla ja sai peräti kolme pystiä maaliskuun alussa Tampereen elokuvajuhlilla. Vaikuttava dokumenttielokuva kertoo päällisin puolin Aknestikin kitaristina tunnetun Kai Latvalehdon ja hänen isänsä automatkasta Kain lapsuuden maisemiin Göteborgiin. Latvalehdon perhe muutti monen muun länsisuomalaisen tavoin työn perässä Ruotsiin 70-luvulla. Lapsuus kahden maan välillä kaivertaa yhä nyt jo keski-ikäistä kitaristia, joka haluaa selvittää mistä oikein on kotoisin.

Syvemmällä tasolla elokuva kuvaa suomalaisuuden häpeää ja isän ja pojan suhdetta. Automatkalla jäyhät miehet puhuvat ensimmäisen kerran läpi lapsuuden kipeät paikat isän alkoholinkäytöstä siirtolaisuuden aiheuttamaan alemmuuden tunteeseen. Isän ja pojan keskustelua ei voi seurata kuivin silmin. Kun suomalainen mies puhuu tunteistaan, tekee se kipeää.

Liikuttavan tarinan lisäksi Laulu Koti-ikävästä on kuvattu todella komeasti ja siinä soi hieno musiikki. Nostalgisen 70-lukulainen värimaailma vie ajatukset Finnhits-Suomen kesämökeille. Juonen katkaisevat livenä äänitetyt musiikkikohtaukset, joissa ruotsinsuomalaiset muusikot Anna Järvisen ja Kentin Harri Männyn johdolla esittävät vanhoja siirtolaislauluja. Vuoden kotimainen musiikkidokumenttielokuva.

» www.laulukotiikavasta.fi



« takaisin

Mika Ronkainen: Laulu koti-ikävästä

Mika Ronkainen: Laulu koti-ikävästä

Su 17.11.2013 15:00 Tapio 4