Jahti

Thomas Vinterberg:
Jahti (Tanska, 2012)
115 min. • Tanska, englanti, puola • Tekstitys suomeksi
K-12

Extrasynti: pedofilia

Thomas Vinterbergin ohjaus Jahti poikkeaa Rokumentin muusta teemaohjelmistosta. Kyseessä on draamaelokuva, joka käsittelee vaikeaa aihetta varsin poikkeuksellisesta näkökulmasta. Mads Mikkelsenin tähdittämä trilleri kertoo lasten hyväksikäyttöepäilyn synnyttämästä hysteriasta. Pedofilia on suurin kuviteltavissa oleva synti, johon liittyvät tunteet aiheuttavat ajoittain myös ylilyöntejä.

Jahdissa päiväkodissa työskentelevää 40-vuotiasta Lucasta syytetään valheellisesti tytön hyväksikäytöstä. Valhe tartuttaa koko pienen yhteisön ja ajaa Lucasin kamppailuun elämänsä puolesta. Vinterbergin ja käsikirjoittaja Tobias Lindholmin tarina etenee hienovaraisesti ja jatkuvasti jännitettä sekä uhkaa kasvattaen. Kaksikko työskenteli yhdessä jo palkitussa Submarinossa, ja jälki on jälleen upeaa. Elokuvan pääosa toi Mikkelsenille ansaitusti Cannesin elokuvajuhlien parhaan miesnäyttelijän palkinnon.

Jahti herättää ajattelemaan nykyistä julkisen raivoamisen aikaa. Varsinkin sosiaalinen media tarjoaa reaaliaikaisen välineen ajojahdille. Verkkoon ladattuja vääriä syytöksiä ei saa välttämättä koskaan pyyhittyä pois. Jahti on upea elokuva, joka sopii kaikille laadukkaan draaman ja trillerin ystäville.



« takaisin

Thomas Vinterberg: Jahti

Thomas Vinterberg: Jahti

Su 17.11.2013 17:00 Tapio 4