Punk in Africa

Kevin Jones, Deon Maas:
Punk in Africa (Etelä-Afrikka, Tšekki, 2012)
82 min. • Englanti, Afrkaans • Tekstitys englanniksi
K-12

Punk in Africa kertoo apartheidin ajan punkskenestä Etelä-Afrikassa, Zimbabwessa ja Mosambikissä, valtioissa joissa punkrock edusti avoimen rasistisessa poliittisessa tilanteessa todellista kapinaa ja muusikot leimattiin paholaisen palvojiksi ja rikollisiksi. Musiikilla ja rohkealla nuorisokulttuurilla oli vastustuksesta huolimatta tärkeä osansa fasistisen hallinnon kaatamisessa. Punk in Africa kertoo räyhäkkään musiikin saattelemana rohkeiden nuorten tarinan.

Punk levisi 1970-luvulla Etelä-Afrikan valkoisten apartheidin vastustajien joukosta muihin eteläisen Afrikan maihin ja yhdisti mustat ja valkoiset, totalitaariseen valtaan turhautuneet nuoret. Punkmusiikki ja -kulttuuri olivat todellista undergroundia. Äänitteet kiellettiin tuoreeltaan ja esiintyminen punk-uniformussa saattoi olla jopa hengenvaarallista. Keith Jonesin ja Deon Maasin elokuvassa kierretään tärkeimmät esiintymisareenat ja haastatellaan skenen merkittävimpiä muusikoita. Sekä kuullaan tietenkin autenttisia kiellettyjä afropunk-biisejä!

Punk in Africa muistuttaa, ettei sananvapaus tai oikeus ilmaista mielipiteitä itsestäänselvyys vaan urheiden edelläkävijöiden taistelun ansiota. Samalla elokuva kertoo mielenkiintoisesti useimmille länsimaalaisille tuntemattomasta musiikkiskenestä, joka osaltaan muutti maailmaa.

» www.punkinafrica.com



« takaisin

Kevin Jones, Deon Maas: Punk in Africa

Kevin Jones, Deon Maas: Punk in Africa

To 14.11.2013 19:15 Tapio 4