5 Broken Cameras

Emad Burnat, Guy Davidi:
5 Broken Cameras (Israel, Ranska, Alankomaat, 2011)
90 min. - Hebrea, arabia - Englanninkielinen tekstitys
K-12

5 Broken Cameras on syvästi henkilökohtainen kuvaus arjen poliittisesta aktivismista. Tapahtumapaikkana on Bil€in, pieni palestiinalaiskylä Israelin siirtokuntien kupeessa. Emad Burnat, elokuvan kuvaaja ja toinen ohjaaja, hankki kameran nuorimman poikansa syntymän jälkeen vuonna 2005 dokumentoidakseen tämän elämää. Samalla hän taltioi kylän tapahtumia.

Elokuva rytmittyy viiden hajonneen kameran mukaan, ne joko ammutaan tai rikotaan muuten. Mutta Emad jatkaa kuvaamista todistaen linssin takaa jatkuvia väkivallattomia protesteja miehitystä ja israelilaissotilaita vastaan ja kylän ilmapiirin muutoksia jotka vaativat myös ihmishenkiä. Emad itse toteaa: €Minusta tuntuu kuin kamera suojelisi minua. Mutta se on harhaa€.

Elokuvan toinen ohjaaja on israelilainen, Guy Davidi, ja tätä monen ristiriitaisena pitämää seikkaa tekijät hyödyntävät niin lähtökohtana kuin tarinan kerronnassakin. 5 Broken Cameras seuraa perheen ja kylän kehitystä sekä monimutkaista elämäntilannetta viiden vuoden ajan. Niitä seuratessa ei voi välttää väkevien tunteiden heräämistä ja puntarointia.



« takaisin

5 Broken Cameras

5 Broken Cameras

To 15.11.2012 18:30 Tapio 3