Aukusti L. - Laulu ei lakkaa

Johannes Liemola:
Aukusti L. - Laulu ei lakkaa (Suomi, 2011)
50 min. - Finnish

Millainen mies oli Suomen suurin unohdettu laulaja? Aukusti L - laulu ei lakkaa on henkilökuva rillumarei-ajan epätäydellisestä sankarista Aukusti Lätistä. Suurelle yleisölle tuntematon Lätti on yksi sodanaikaisen viihdemusiikin kiistellyimpiä hahmoja.

Laulu ei lakkaa tarkastelee Kiihtelysvaarasta maailmalle lähtenyttä kuplettimestaria poliittisten myrskyjen uhrina, joka seisoi aina väärällä puolen rintamalinjaa. 1930-luvulla Lätti joutui pakenemaan maan alle luotuaan uraa työväenlaulajana oikeistolaisessa Suomessa. Sota-aikana hän kunnostautui ryssäntappokupletin kärkinimenä, vain joutuakseen sensuurin jyräämäksi sodan päätyttyä.

Tänä päivänä Aukusti Lätin levyt ovat divarilaarien kultakimpaleita. Mies niiden takana on ristiriitojen repimä hahmo, johon jokaisen kannattaa tutustua. Ja missäpä olisi upeampi tilaisuus siihen kuin Rokumentissa, kuplettimestarin kotiseuduilla vuonna 2011, sata vuotta hänen syntymänsä jälkeen.

Rokumentin esitys Laulu ei lakkaa -dokumentista on elokuvan maailman ensi-ilta. Aukusti Lätistä on kertomassa elokuvan ohjaaja, dokumentaristi Johannes Liemola.

» lattiseura.nettisivu.org


Katso myös:

» Janne Tanskanen: SK8 OR DIE
» Mika Kaurismäki: Mama Africa
» Jussi Ratilainen: Dusha Pitera - kaikki tiet vievät Moskovaan
» Janne Tanskanen: SK8 OR DIE
» Mika Kaurismäki: Mama Africa
» Jussi Ratilainen: Dusha Pitera - kaikki tiet vievät Moskovaan


« takaisin

Aukusti L.

La 19.11.2011 16:30 Tapio 4