Lehdistötiedote 22.10.2009. Julkaisuvapaa heti

Rokumentin ohjelma valmis

  • Yli neljäkymmentä elokuvaa elokuvaa rock-musiikista ja sen liepeillä olevista ilmiöistä
  • Lipunmyynti käynnistyy maanantaina 26.10.
  • Seminaareissa Jouni Hynynen vertailee keikkakokemuksia Eero Raittisen kanssa
  • Parikymmentä yhtyettä esiintymässä ympäri Joensuuta

11.-15. marraskuuta järjestettävän Rokumentti rockelokuvafestivaalin ohjelmisto on valmis. Festivaalilla esitetään yli neljäkymmentä elokuvaa rock-musiikista ja sen liepeillä olevista ilmiöistä. Rokumentin vuoden teeman mukaisesti festivaalia vietetään seksin, päihteiden ja rokkenrollin merkeissä. Ennätyksellisen perinpohjaisessa ohjelmistossa käsitellään legendaarista rock’n’roll-lausahdusta monesta eri kulmasta. Festivaaliohjelmistossa on lukuisia Oscareita voittaneita ohjaajia sekä palkittuja teoksia. Festivaalin avaa Hannes Stöhrin lämmin draama Berlin Calling ja sen päättää David Guggenheimin It Might Get Loud, joka on viime vuosien parhaita musiikkidokumentteja. It Might Get Loud maalaa tyylikkään muotokuvan kolmesta rocklegendasta, Jimmy Pagesta, The Edgestä ja Jack Whitestä. Rokumentin lipunmyynti alkaa tulevana maanantaina 26.10. elokuvateatteri Tapiossa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä Rokumentin elokuvaohjelmistoon. Saimme juuri ne elokuvat, joita olemme hakeneet. Ohjelmisto on todellinen täysoppimäärä rock-kliseistä, mutta erittäin viihdyttävä sellainen. Seksin ja päihteiden lisäksi elokuvissa syvennytään esimerkiksi hevin soittoon Irakissa ja dancehall-tansseihin Kingstonissa, kertoo Rokumentin tuottaja Petri Varis innoissaan.

Paheellisuuden lisäksi Rokumentissa otetaan kantaa paremman maailman puolesta. Suffering and Smiling –dokumentti kertoo Nigerian ongelmista Fela ja Femi Kutin musiikin kautta. Elokuvan ohjaaja Daniel Ollman saapuu myös Rokumentin vieraaksi. Kansainvälistä väriä edustavat myös 9to5: Days in Porn-elokuvan ohjaaja Jens Hoffman sekä Flick-kauhuelokuvat tekijät Rik Hall ja David Howard.

Kolme ilmaista seminaaria

Rokumentissa järjestetään kolme teeman mukaista seminaaria. Keskiviikon Suuri suomalainen keikkakeskustelu antaa Kotiteollisuuden Jouni Hynyselle mahdollisuuden kysellä tanssilavojen arjesta pitkän linjan muusikko Eero Raittiselta. Seminaarissa kolme ansioitunutta muusikkoa keskustelee suomalaisen keikkakulttuurin muutoksesta. Hynysen ja Raittisen lisäksi keskustelemassa on Endstand-yhtyeen keulahahmo Janne Tamminen. Torstain seminaarin nimi on Kuinka minusta tulee tähti? Seminaarissa neljä musiikkialan ammattilaista – YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen, Fullsteam Agencyn Juha Kyyrö, Provinssirockin Harri Kivelä sekä Nosturin Eeka Mäkynen – kertovat mitä nuoren artistin tulee tehdä menestyäkseen. Seminaariputken päättää perjantain Suuri suomalainen pornokeskustelu Rakel Liekin johdolla.

– Olemme onnekkaita, että kaikki nämä mielenkiintoiset puhujat saivat varattua aikaa kiireisistä aikatauluistaan ja saapuvat Joensuuhun. Ilmeisesti kaupungista tykätään, toteaa Rokumentin livepuolta järjestävä tuottaja Panu Hattunen.

Keikkoja ympäri kylää

Rokumenttia vietetään perinteisesti myös livemusiikin parissa. Keskiviikosta sunnuntaihin festivaalilla esiintyy noin kaksikymmentä kokoonpanoa kaupunginorkesterista dancehall-tiskijukkiin. Suurin yksittäinen tapahtuma järjestetään Ilosaaren Karjalantalolla, kun kuusi yhtyettä saapuu festivaalilauantaina Viikatteen ja Amorphiksen johdolla raskaan musiikin tapahtumaan. Lippuja tapahtumaan on suorastaan revitty käsistä. Myös perjantaina Kellarissa esiintyvä Reino & the Rhinos on saanut hyvän vastaanoton.

Torstaina Joensuun kaupunginorkesteri soittaa kapellimestari Krzysztof Dobosiewitzin johdolla kokoelman komeimpia kauhuelokuvasävelmiä kautta aikojen. Elokuvanäytösten jälkeen tanssikansa juhlii Coikkiksen Kerhon teemoitelluilla tanssiklubeilla. Kerubin Kuppilassa kuullaan tribuuttikonsertti Pekka Strengin tuotannosta ja Gloriassa esiintyy bilebändi Supersonic läpi viikonlopun.

Rokumentin julkaistu ohjelma ja painokelpoiset promokuvat: www.rokumentti.com

Lisätietoa:
Tuottaja Petri Varis
044 293 6889
petri.varisrokumentti.com