Dandy

Peter Sempel:
Dandy (Länsi-Saksa, 1988)
93 min - 35mm - English / Germany. Ei suomenkielistä tekstitystä.

Ohjaaja paikalla näytöksessä.

Peter Sempelin elokuva Dandy on älyllisesti mahtaileva mietiskely rappioajasta ja normittomuudesta jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Dandy on kokeellinen underground-elokuva, joka on täynnä symboliikka ja pelkistettyjä vertauskuvia. Elokuva ei missään suhteessa ole helppo. Dandya on kuvattu liian vahvaksi normaaleille, nerokkaaksi ja tärkeäksi ja huonoimmaksi ikinä. Kuva- ja musiikkikollaasia yhdistävä elokuva dokumentoi hienosti 1980-luvun Berliinin underground-kulttuuria. Näytille asettuu erityinen saksalaisen herkkyys, jota ei voi löytää Pohjois-Amerikan avant-garde elokuvista.

Dandyssä esiintyvät mm. Blixa Bargeld, Nick Cave ja Nina Hagen, joiden musiikkia elokuvassa myös kuullaan. Sempel tarkastelee elokuvassa maailmaa ulkopuolisen silmin. Matka vie katsojan Berliinin, Lontoon, Kairon ja Himalajan lisäksi taiteen ja ihmisen irvokkuuden ytimeen. Tarjolla on dekadenssia, nihilismiä, anomiaa ja ainutlaatuisia musiikkiesityksiä mm. Nick Cave and the Bad Seedsilta, Einstürzende Neubautenilta ja Birthday Partylta.

 


Peter Sempel - omien sanojensa mukaan:

Syntynyt Hampurissa, kasvanut Australian takamailla, ilman sähköä tai juoksevaa vettä, vain radio seuranaan. Omisti hevosen muttei polkupyörää, puutarhassa oli kenguru. Kiusattiin ja haukuttiin pikku natsisiaksi - tästä johtuen repi koulukaverinsa korvan irti ja poltti puisen koulurakennuksen, tai ainakin puolet siitä. Muutti takaisin Hampuriin 1968. Opiskeli amerikkalaista kirjallisuutta (E.A.Poe, Malamud) ja liikuntakasvatusta Hampurin yliopistossa, työskenteli 56 eri työpaikassa.

Alkoi tehdä elokuvia musiikin takia, eritoten Einstrürzende Neubautenin, Nick Caven ja klassisen musiikin (suosikkilevy Lou Reedin "Berlin"). Kävi usein saman illan aikana oopperassa, baletissa ja punk-keikalla Hampurissa tai Berliinissä.

Sempel kuljettaa filmejään mukanaan ympäri maailmaa ja esittää niitä festivaaleilla, tapahtumissa, diskoissa ja ties missä. Marraskuussa hän pakkaa reppuunsa punk-musikaali Dandyn ja Lemmy -elokuvan ja saapuu Joensuuhun.

 Takaisin ohjelmasivulle