Rokumentti

Punk: Attitude

Punk: Attitude

Otsikko: Ohjelma

Don Letts: Punk: Attitude (USA 2005)

Tuotanto: Metropolis, 3DD Entertainment / Anouk Fontaine
Levittäjä & kopion lähde: 3DD Entertainment
90 min - English.

Seitsemänkymmentä luvun puolivälissä muutoksen tuulet puhalsivat Lontoossa ja New Yorkissa. Se vaikutti populaarimusiikkiin, muotiin ja antoi jalansijan itsenäiselle tee se itse -asenteelle. Muutoksen toi punk-musiikki. Ensimmäistä kertaan kaikkialla maailmassa nuorten kapinallisuudella oli yhteinen ääni.

Don Lettsin dokumentti kertoo punkin alkuajoista, siitä kuinka tyylin alkujuuret syntyivät USA:n 1960-luvun vastakulttuuriliikkeessä ja siitä kuinka punk levisi ja kauhistutti ympäri maailmaa Sex Pistolsien noustessa maailmanmaineeseen.

Punkin eri muodot kehittyivät ajan kuluessa, niistä sikisi myöhemmin uusia musiikkimaailmaa ravistelleita yhtyeitä - kuten Nirvana.

Grammy-palkittu ja itse 1970-luvun lopulla Lontoon Roxy-klubilla dj:nä työskennellyt ohjaaja Don Letts antaa tarinan kertoa itse itsensä yli 50 haastateltavan voimin. Äänensä dokumenttiin antavat mm. Tommy Ramone, Siouxsie Sioux, Mick Jones, Jello Biafra, Thurston Moore, Jim Jarmusch sekä Henry Rollins.

www.punkattitude.co.uk

« takaisin ohjelmaan