Rokumentti

End of Innocence

Otsikko: Ohjelma

Timo Halo: End of Innocence – dokumentti Nightwishistä

Levy-Yhtiö: Spinefarm Records
135 min - DVD. Finnish. English subtitles

End of Innocence on dokumentti Nightwishin taipaleesta alkuajoista vuoden 2002 Century Child -levyyn saakka. Bändin tarinaa kertoo kesämökillään saunaa lämmittävä ja oikuttelevan perämoottorin kimpussa taistelevan Nightwishin perustaja, biisintekijä ja kosketinsoittaja Tuomas Holopainen. Mukana ovat myös rumpali Jukka Nevalainen sekä teknikko Tapio Wilska, jotka täydentävän Holopaisen rehellistä ja avointa tarinaa orkesterin vaatimattomasta alusta Kiteellä ja matkasta valtavaan maailmanmenestykseen.

Haastateltavat kertovat ison orkesterin kasvukivuista ja rehellisesti myös hetkistä, jolloin Nightwishin matka melkein päättyi. Mökkihaastattelun lomassa nähdään bändin elämää lavalla ja sen takana. Livepätkät kertovat totuuden Nightwishin suuruudesta vuonna 2002: keikat ovat festivaaleilla, halleissa ja isoissa klubeissa ja meno varsinkin eteläisellä pallonpuoliskolla on välillä sellaista, että heikompi ei perässä pysyisi - silkkaa rocktähteyttä.

End of Innocence dokumentoi paitsi lauluntekijä Holopaisen visioita, myös suomalaisen menestyneet hevibändin remuamista maailman turuilla, keikkabussihuumoria unohtamatta.

www.nightwish.com

« takaisin ohjelmaan